Wednesday, June 30, 2010

30.6 Ystad-Christiansö, 55 19N 15 11E, 50 nm






Aurinko paistoi edelleen ja luvassa oli heikkoa etelätuulta.
Lähdimme liikkeelle jo 08:30 ja pian saimmekin purjeet ylös. Tuulikin heräsi ja puhalsi parhaimmillaan jopa 20 solmua takavasemmalta, joten matka sujui mukavasti.
Lueskelimme aikamme kuluksi matkalla. Riitta oli saanut vaihdossa Klintholmenissa tapaamiltamme Korhosilta ”Meren Katedraalin” jota hän luki innoissaan ja Mikolla oli Heiligenhafenissa vaihdossa tullut hauska purjehdusromaani, ”Aufgetakelt”, menossa.
Saavuimme Bornholmin itäpuolella olevaan Christiansön pienen linnoitussaaren satamaan klo 17 maissa. Täällähän kävimme jo menomatkallakin ja Mikolle tämä olikin jo 8:s kerta tällä saarella. Merkintä tuli myös tehtyä Merikarhujen vieraskirjaan.
Kiersimme saaren ja nautimme päivällisen veneessä.
Olimme sataman ainoa suomalaisvene, mutta vieraskirjan mukaan täällä oli käynyt jo tänä kesänä s/y Nayo ja s/y Atalanta.

Tuesday, June 29, 2010

29.6 Klintholm – Ystad, 55 26N 14 49E, 56 nm





Aurinkoinen sää jatkuu. Tuuli oli nyt idästä 10–15 solmua, joten saimme purjeet pian ylös ja nautittavan purjehduksen Ruotsin puolelle.
Ohitimme päivällä Möns Klintin kuuluisat liitukalliot, jotka muistuttavat paljon Doverin valkoisia kallioita.
Täällä näkyi paljon hyvin merkattuja pyydyksiä rannan läheisyydessä.
Mikko oli aamulla saanut luettua yhden Henning Mankkelin dekkarin loppuun, joten mikä olisikaan sen parempi aika saapua Ystadiin, jossa kirjojen sankari Kurt Wallander toimii poliisina.
Saavuimme satamaan noin klo 19
Kävimme vielä Konsumissa ruokaostoksilla ja sieltä löytyi melkein mitä tahansa, jopa Fazerin sinistä suklaata. Mankkelin dekkareita ei valitettavasti löytynyt vaikka Ystadissa olemme!

28.6 Gedser – Klintholm, 54 57N 12 28E, 34 nm




Kävimme aamulla ensin tankkaamassa löpöä. Tankkaussysteemit ovat olleet Tanskassa ennenkin erikoisia mutta Gedserin mittarilla piti ensin syöttää mittarille kuinka monella sadalla Tanskan kruunulla haluaa tankata. Sen jälkeen voi aloittaa tankkaamisen. Mistä sitä etukäteen tietä paljonko tankkiin mahtuu ja mitä se maksaa Tanskan kruunuissa? Mikko arvioi että 700 DKK on sopiva summa ja sillä saimme juuri tankkimme täyteen, eli 65 l.
Kaunis ja helteinen sää jatkui. Tuuli oli sivuvastainen, 10–15 solmua, joka antoi meille mukavan 6 solmun vauhdin.
Saavuimme 15:30 Klintholmin pieneen satamaan. Satamassa on ollut aikoinaan kalastajakylä mutta nykyisin tällä on lähinnä loma-asutusta. Rannassa on kalasavustamo mutta harmiksemme se suljettiin jo klo 15 joten emme päässeet herkuttelemaan savukalalla.
Langatonta nettiyhteyttä ei ole, on kuulemma kyllä suunnitteilla
Satamaan saapui suomalainen vene, Juha ja Sari Korhosen Najad 322, jonka he ovat tuomassa kotiin Najadin telakalta Orustista. Istuimme hetken heidän veneessä vaihtamassa kuulumisia

27.6 Heiligenhafen- Gedser, 54 35N 11 55 E, 40 nm




Aamulla Mikko kävi vaihtamassa kolme kirjaa satamakonttorissa ja nouti tilaamamme sämpylät.
Yritimme vielä päästä nettiin mutta sen kanssa oli ongelmia. Emme voi kun ihmetellä, että karibialaisessa pikkusaaressa langaton netti toimii usein paremmin kuin huipputekniikasta tunnetussa Saksassa!
Päivä on edelleen lämmin ja vähätuulinen joten löpöä kului. Taivas pysyi pilvettömänä koko päivän.
Fehmarin jälkeen tuli tuttu merikarhuvene meitä vastaan, Jukka Ohlsin s/y Casse Tete. Mikko yritti ottaa yhteyttä VHF:llä mutta heillä ei ilmeisesti ollut radio päällä. Olisi ollut kiva tervehtiä heitä ja kuulla heidän suunnitelmistaan!
Pyöriäisparvi toivotti meidät iloisesti tervetulleiksi Itämerelle.
Näimme valtavia tuulivoimaloita pitkin Saksan ja Tanskan rannikkoa. Täällä todella panostetaan vihreisiin arvoihin. Tänään ne olivat kyllä melko tuottamattomia heikon tuulen takia.
Saavuimme Gedserin pieneen vierassatamaan klo 17 ja kiinnitimme Cantanan paalujen väliin.
Alueella ei ole muuta nähtävää kun tämä satama ja sen eteläpuolella oleva suurempi lauttasatama.
Saksa voitti Englannin 4-1 ja sen myös kuuli koska täällä on nyt paljon tv:llä varustettuja saksalaisia veneitä!
Nettiyhteydet eivät valitettavasti toimineet vaikka olimme Visalla maksaneet 100 minuutista. Jostain syystä syöttämämme tunnukset eivät kelvanneet operaattorille. Hukkaan meni nekin rahat!

Saturday, June 26, 2010

26.6 Kiel, Holtenau – Heiligenhafen, 38 nm







Aamulla meidän oli vielä käytävä ruokaostoksilla ennen lähtöämme. Aikamme etsittyämme ja kyseltyämme, löysimme paikallisen marketin. Kaupan valikoima oli runsas ja saimme täytettyä molemmat reppumme ja kahdet kassit.
Siirryttyämme nyt kotivesille, päätimme jälleen ottaa käyttöön perinteiset liputuskäytännöt. Uusi ja puhdas seuralippu kiinnitettiin lipputankoon veneen perään. Samalla nostimme myös Merikarhujen lipun vasempaan saalinkiin.
Irrotimme köydet noin klo 12 ja suuntasimme keulamme kohti Kielin lahtea.
Täällä on nyt menossa jokavuotinen suurtapahtuma, Kieler Woche, ja koko Kielin lahti oli täynnä kaikenlaisia ja kokoisia veneitä ja laivoja. Osalla oli käynnissä totinen kilpailu ja osa purjehti muuten vain edestakaisin lahdella. Tilaisuuteen osallistui myös lukuisia suuria purjelaivoja, joiden menoa oli mukava seurata. Veneitä oli tuhansia, joten lahden läpi purjehtiminen vaati tarkkuutta ja huolellisuutta ettemme törmäisi muihin.
Koko päivänä oli tuuli hyvin heikkoa ja suunnaltaan vaihtelevaa. Kaunis ja puolipilvinen sää jatkui.
Saavuimme Heiligenhafenin suureen marinaan noin klo 19. Sataman muodollisuuksien jälkeen kävimme vielä kaupungilla täydentämässä juomavarastojamme, olemmehan nyt siirtymässä kalliimpien juomien maihin!
Illallisen nautimme mukavassa ravintolassa jossa molemmille maistui grillattu villilohi rostiperunoiden kanssa.

25.6 Cuxhafen – Kiel,Holtenau, 70 nm








Tänään on Mikon 65 v-synttärit.
Meillä ei ollut tarvetta jäädä juhlimaan synttäreitä Cuxhafenissa, vaan lähdimme heti aamulla liikkeelle kohti Brunsbütteliä eli Kielin kanavan Pohjanmeren puoleista sulkua. Sitä ennen tankkasimme marinan uudesta diesel-asemasta tankkimme täytteen löpöä, olihan tullut viime päivinä ajettua todella paljon koneella. Merikarhuvene s/y Atalanta oli illalla saapunut tänne ja Kalliot ovat nyt menossa Helgolandiin. Oli mukava nähdä!
Meillä oli mukava 3 solmun myötävirta 15 nm:n päässä olevaan Brunsbütteliin ja odotettuamme sulun edessä noin 15 min, syttyi sulun päällä oleva valkoinen valo merkiksi siitä että tervetuloa sisään. Sulutus tapahtui hyvin ja siirryimme kanavan puolelle hieman ennen klo 12. Nyt ovat kaikki nousu- ja laskuvedet sekä kovat merivirrat takanamme ja kotoinen Itämeri odottaa edessämme.
Suomessa kuulemma sataa mutta täällä paistaa aurinko siniseltä taivaalta ja ajamme kanavassa shortseihin pukeutuneina
Kielin kanava on 54 nm pitkä ja lienee maailman pisin kanava (?). Purjehtiminen on kanavalla kielletty ja huviveneet saavat liikkua kanavalla vain auringon nousun ja – laskun välisenä aikana.
Liikennettä on todella paljon, sekä muita huviveneitä että kaikenlaisia kontti- ja tankkilaivoja. Matka taittui hyvin mutta muutaman kerran jouduimme odottamaan liikennevalojen edessä. Jos nimittäin valotolpassa palaa 3 punaista valoa päällekkäin, on ajo kielletty. Silloin on suurempi laiva tulossa kapeasta kohdasta vastan eivätkä pienveneetkään saa mennä niiden kulkua häiritsemään.
Aikaa näissä odotuksissa kului ehkä tunnin verran ja aloimme jo huolestua ehtisimmekö lainkaan Holtenaun sulkuun ennen sen sulkemista pienveneille auringon laskun aikoihin.
Kaikki meni lopulta hyvin ja olimme sululla n 21:30 ja sulutuksen jälkeen löysimme paikan venesatamasta saksalaisen moottoriveneen kyljestä.
Saimme tänään uutisia muilta tutuilta Atlantinkiertäjiltä. Spica on tänään saapunut Kustaviin ja s/y Margarita Falmouthiin. Onnea molemmille!
Meitä valtasi mahtava tunne olla pitkästä aikaa taas kotivesillä! Merivesi vaikutti niin puhtaalta ja kirkkaalta verrattuna Pohjanmeren ja Hollannin kanavien ruskeaan kuraveteen!
Mikon syntymäpäivän kunniaksi avasimme illalla pullon samppanjaa, jonka nautimme ennen Riitan valmistamaa gourmet-makkarapastaa.

24.6 Norderney – Cuxhafen, 71 nm





Lähdimme jatkamaan matkaamme noin klo 9 ja saimme mukavan myötävirran Pohjanmerellä. Jossain vaiheessa virta kääntyi vastaiseksi mutta alkuillalla taas myötäiseksi, voimaltaan noin 3 solmua. Täällä ei virtoihn ilmeiseti vaikuta vain vuoro-ja laskuvesi-ilmiö vaan myös Elben vírtaaman veden määrä. Virrat poikkesivat siksi jonkun verran taulukoiden mukaisista.
Purjehdimme samaa matkaa parin hollantilaisen veneen kanssa joilla oli myös määränpäänä Cuxhafen.
Päivällä jouduimme keskelle sumurintamaa jolloin seurasimme silmä tarkkana tutkan näyttöä. Muutaman tunnin kuluttua aurinko kuivasi sumun ja näkyvyys pysyi koko loppupäivän hyvänä.
Pohjanmerellä on todella paljon liikennettä ja meidän oli pysyttävä visusti reittijakojärjestelmän ulkopuolella. Purjehtimisesta väärällä puolella sakotetaan kuulemma kunnolla!
Saavuimme illalla juuri auringonlaskun aikaan jo ennestään tuttuun Cuxhafenin satamaan.
Parkkeerasimme Cantanan hollantilaisen S&S veneen, s/y Circus, viereen. Kyseessä on Cantanan kokoinen She 36. Istuimme hetken juttelemassa mukavia Norbertin ja Nicolen kanssa.

Wednesday, June 23, 2010

23.6 Lauwersoog –Norderney, 53 42N 07 10E, 53 nm






Satamamestarin suosituksen mukaan paras lähtöaika kohti Saksaa on LW – 2 h, eli huomenna olisi kannattanut lähteä vasta klo 12.
Meillä oli kuitenkin pitkä matka edessämme Norderneyhin, joten halusimme lähteä aikaisemmin. Mikon omien laskelmien mukaan kannatti lähteä yhtä hyvin aikaisemmin, jolloin meillä olisi jo alkumatkan matalilla vesillä myötävirta. Ja kieltämättä näin pitkällä matkalla saamme joka tapauksessa nauttia sekä myötä – että vastavirroista, joten missä vaiheessa aloitamme matkan, ei mielestämme ole väliä! Totesimme yhdessä että lähtömme klo 10 osui nappiin!
Pohjanmerelle vievä sulku avattiin meille melko nopeasti ja ajoimme sen sisään. Nyt tapahtui kaksi mokaa: Sekä Riitan että Mikon kädessä olevat poijuhaat putosivat veteen meidän pitäessämme kiinni sulun seinässä olevasta köydestä! Syykin oli selvä: tässä sulussa oli poikkeuksellisen kova virtaus ja vaikka kone oli jo pysäytetty, vene jatkoi matkaansa eikä sen kulkua voitu käsin pysäyttää. Saimme veneen kuitenkin hyvin kiinnitettyä ja seurasimme katseella kun molemmat haat uivat kohti sulun päätä! Sulun hoitaja huomasi onneksi tämän ja ennen kuin hän aloitti sulun täyttämisen, hän poimi molemmat haat ylös ja toi ne meille. Danky!
Aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta mutta tuulesta ei ollut tietoakaan. Ajoimme koneella ja välillä yritimme purjein mutta sillä vauhdilla olisimme olleet vasta aamuyöllä perillä.
Virta oli lähes koko päivän myöteistä, 1-2 solmua, joten matkamme taittui ihan mukavasti. Näimme myös paljon troolia vetäviä kalastusaluksia.
Seurasimme kahta hollantilaista purjevenettä, jotka olivat kanssamme samaan aikaan sulussa, ja saavuimme jo ennestään tuttuun Friisien saariiin kuuluvaan Nordenreyhin klo 20 maissa. Satama oli jo hyvin täynnä mutta löysimme vielä sopivan aisapaikan.
Mikko kävi suorittamassa satamamaksun ja tilasi samalla meille aamuksi tuoreet sämpylät

Tuesday, June 22, 2010

22.6 Leeuwarden – Lauwersoog, 53 24 N, 06 12 E, 25 nm











Kesä palasi Hollantiin!
Pohjoissillan portti avattiin klo 09 ja koska olimme juuri portin takana parkissa, päätimme saman tien ajaa sillan läpi ulos.
Kanavamatkailu jatkui leppoisissa merkeissä ja ihailimme hollantilaista maalaismaisemaa pitkin päivää. Dokkumin läpi ajaessamme ehdimme ajaa 5 sillan alta ennen kun kello oli 12 ja siltavahtien tunnin pituinen ruokatunti alkoi. Ei auttanut muu kuin odotella kanavan keskellä ja yrittää pitää venettä paikallaan tunnin verran. Se ei ollut kovinkaan vaikeata koska tuuli oli jo melko heikko mutta kevyt myötävirta työnsi meitä jatkuvasti hiljaa kohti siltaa. Kanavan reunat olivat niin matalia, ettemme voineet kiinnittää veneettä mihinkään.
Tätä kanavan osuutta pidetään Hollannin yhtenä kauneimmista. Ammattiliikenne loistaa poissaolollaan ja kanava kiertää pieniä kyliä ja Dokkumin vanhan kaupungin tuulimyllyineen. Vettä on kuitenkin niukasti, kanavan syvyys vaihteli 1,8 – 2,3 m:n välillä ja muutaman kerran saimme myös pohjakosketuksen. Kaasua lisää niin olimme taas syvemmillä vesillä!
Pienempien siltojen avaaminen maksaa ja maksu suoritetaan siltavahdin ongella ojentamaan puukenkään. Maksun suuruus ilmoitetaan etukäteen taulussa ja on muutaman €:n luokkaa.
Alkuperäinen suunnitelmamme oli kulkea kanavia pitkin Delfzijliin saakka mutta Lauwersoogissa meistä alkoi jo tuntua siltä että pitäisi päästä jo merelle. Onhan näitä kanavia jo tullut koluttua ihan tarpeeksi ja nyt oli sää Pohjanmerelläkin muuttunut ihan hyväksi purjehdussääksi.
Lauwersoogissa kävimme myös menomatkalla viime kesänä ja valitsimme saman marinan, jossa olimme silloinkin. Ehkä meillä on myös sama paikka, D39?
Satama sijaitsee aivan Pohjanmerelle aukeavien sulkujen vieressä. Hyvin suojainen satama. Vieraspaikat ovat merkitty vihreällä laatalla.

21.6 Enkhuizen- Leeuwarden 53 12N 05 48 E, 48 nm









Ilmanpaine oli nyt selvässä nousussa ja tuulikin oli jo tyyntymässä.
Tankkasimme aamulla sataman mittarista tankin täyteen löpöä ja lähdimme purjehtimaan yli, edelleen kuoppaisen, Ijsseelmeerin. Noin 16 nm:n jälkeen saavuimme Lemmerin sululle, josta pääsimme melko nopeasti kahden jokilaivan kanssa kanaville.
Viime kesänä oli tarkoituksemme purjehtia kanavia pitkin Leeuwardenista kohti Lemmeriä, mutta jouduimme kääntymään viralliselta reitiltä takaisin liian matalan veden takia.
Nyt yritimme samaa vastakkaisesta suunnasta, mutta erästä toista kanavaa pitkin, jonka syvyyden piti olla 2,15 m. Tämän olimme saaneet tarkistettua Richardin kartasta. Staande Mastroute-karttakirjassa tätä reittiä ei ole mainittu, joten olimme hieman jännittyneitä kääntyessämme Wartenin kohdalla tuntemattomalle kanavan osuudelle.
Wartenin pikkukaupungissa odotimme 30 min. sillan avaamista ja siltavahdin mukaan olimme oikealla tiellä, kyllä tämä vie Leeuwardeniin. Jossain kohtaa kölimme tömähti pohjaan kaiun näyttäessä 1,7 m. Emme jääneet mutapohjaan kiinni vaan lisäsimme kaasua.
Saavuimme illalla noin 19.45 Leeuwardeniin pohjoisen sillan eteen ja kiinnitimme veneemme puiston reunaan.
Nautimme illallisen Cantanassa.