Sunday, May 30, 2010

30.5 Saapuminen Falmouthiin, Englantiin. 152 nm




Tuuli heikkeni eilen illalla ja jopa aurinko alkoi näyttäytyä. Kovan tuulen varoitus oli illalla peruttu ja ennusteen mukaan tuuli nyt olisi vain 4-7 Bfr ( 20-30 solmua). Näkyvyys olisi mahdollisesti sumun takia huono, tai sitten ei.
Yö menikin ihan rauhallisesti. Tuuli pysyi koko ajan alle 20 solmun ja SW-suuntaisena, eli meille myötäisenä. Etenimme hyvää vauhtia kohti Falmouthia.
Liikenne oli aika vilkasta. Useampi kalastustroolari näkyi vetävän pyydyksiään ja rahtilaivoja tuli ja meni. Karttaplotterimmehan on varustettu AIS:lla joten siitä näkee hyvin muun liikenteen ja on helppo suunnitella ajoissa mahdollisia väistöliikkeitä. Periaatteessahan purjein kulkevalla aluksella on etuajo-oikeus mutta tuntuu jotenkin kohtuuttomalta vaatia suuren tankkerin väistämään takiamme. Yllättävää kyllä, mutta moni laiva on tosiaan itse väistänyt nähdessään meidät. Troolia vetävät kalastusalukset eivät tietenkään ole väistämisvelvollisia ja olemme halunneet kunnioittaa heidän työrauhaansa kiertämällä ne kaukaa.
Sää pysyi koko yön harmaana mutta paria lyhyttä kuuroa lukuun ottamatta kuivana.
Aamulla sää jatkui samantyyppisenä mutta lähestyessämme Englannin rannikkoa esiintyi paikoitellen sumurintamia.
Saavuimme Falmouthiin klo 17 maissa purjehdittuamme 11 1/2 vrk Hortasta. Kokonaismatkaksi tuli kaiken kaikkiaan 1259 nm.
Tarkoituksemme oli mennä Reedsissä mainittuun uuteen Port Falmouth-marinaan mutta jostain syystä koko satama ei ollut ainakaan siellä missä sen piti olla. Olisivatkohan rahat loppuneet kesken? Parkkeerasimme kylkikiinnityksellä walesilaisen Maxi 1000:n kylkeen. Ensihämmennysten jälkeen naapurin kippari oli hyvin auttavainen ja lainasi jopa suihkukorttinsa meille. Mahtavaa päästä 11 vrk:n jälkeen suihkuun. Hanat tiettysi englantilaisittain niin että yhdestä hanasta tuli tulikuumaa vettä ja toisesta sitten jääkylmää. Tällä olisi Oraksella hyvät markkinat! Pekalle sinne Raumalla vihjeeksi!
Matka sujui lopulta ihan mukavasti. Tuulet olivat tosin usein vastaisia mutta emme joutuneet kuitenkaan varsinaisesti luovimaan. Parina päivänä olisi voinut tuulla vähemmänkin, mutta hyvinhän niistä keleistä selvittiin.
Lähinnä meitä kiusasi ainainen kylmyys ja kosteus totuttauduttuamme 4 kuukauden ajan pelkkiin helteisiin.
Tästä eteenpäin päättyy valtameripurjehduksemme ja siirrymme rannikkopurjehtijoiksi, tosin vielä Pohjanmeren vuorivesien ja virtojen
kiusaamaksi!.
Meiltä on aina välillä kysytty koska me sitten palaamme kotiin? Aivan varmasti sitä on vaikea tietää mutta alustavan suunnitelmamme mukaisesti saapuisimme Laurinlahteen sunnuntai-iltana 25. heinäkuuta. Riitan vuorotteluvapaa päättyy 29.7 joten olisi hyvä olla kotona ennen sitä!

Saturday, May 29, 2010

29.5 Viesti Atlantilta, 48 43 N 07 57W, 130 nm

Myöhään iltapäivällä tuuli koveni 20-25 solmuun ja pysyi melko tasaisesti siinä koko eilisen päivän. Taivas peittyi myös pilvistä ja saimme joitakin sadekuuroja niskaamme. Tuulen suunta oli SW joten etenimme melko suoraan kohti Falmouthia.
Yön aikana nousimme taas pitkästä aikaa mannerlaatalle jolloin kaikuluotain alkoi taas näyttää järkeviä lukemia. Tuhansien metrien syvyydestä olimme nyt nousseet vajaan 200 m:iin. Ei sitä kyllä missään muussa huomattu kuin kaikuluotaimen lukemissa.
Tropiikin ruskeat vesilinnut ovat vaihtuneet Eurooppalaisiin valkoisiin lokkeihin.
Joitakin kalastusaluksia on tullut hiljaa meitä vastaan, kenties troolia vetäen? Ilmeisesti mannerlaatan ulkopuolella on hyvät apajat? Tämä päivän sää jatkui samanlaisena. Harmaata mutta tuuli oli aamuyöstä tyyntynyt vajaan 20 solmuun.
Ennusteen mukaan tuuli on nyt kovenemassa kun lähestymme Englantia! Gale warning, eli kovan tuulen varoitus (8 Bfr = 16 m/s), on annettu tänään. Ei tunnu kovin mukavalta!

Friday, May 28, 2010

28.5 Viesti Atlantilta, 47 33N 10 36 W, 110 nm

Kaunis mutta tyyni ilma jatkui koko vuorokauden. Päivällä nautimme istumalaatikossa auringon paisteesta ja kimaltelevasta Atlantista ja saimme myös hieman kuivatettua kosteita vuodevaatteitamme.
Yö oli taas tähtikirkas ja täysikuu loisti kuten viime yönnäkin pilvettömältä taivaalta. Harmi ettei tällaisia näkymiä voi tallentaa kameralla!
Tuulen puuttuessa jouduimme ajamaan koneella lähes koko vuorokauden.Polttoainetta säästääksemme ajoimme säästöliekillä, n. 4 solmun vauhtia. Bongasimme muutaman laivankin, joten Euroopan läheisyys näkyy jo liikenteen määrässä.
Tänä aamuna alkoi tuuli kääntyä ennustettuun lounaaseen ja rupesi heräämään henkiin puolelta päivin jolloin sammutimme vihdoin koneemme.

Thursday, May 27, 2010

27.5 Viesti Atlantilta, 46 30 N 12 44W, 106 nm


Aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa eilen iltapäivällä. Mikon yrittäessä käynnistää lämmittimemme veneen kuivaamiseksi, se kyllä käynnistyi hyvin mutta ei lämmittänyt venettä. Syykin selvisi lämpöputki oli mennyt poikki takalokerossa ja nyt lämmitämme lähinnä siellä olevia märkiä fendareitamme ja muuta roinaa. Jotain pitää siis tehdä joten lokero tyhjennettiin ja Mikko sukelsi sinne Jeesus-teipin kanssa. Vika tuli korjattua ainakin väliaikaisesti ja kajuutta rupesi taas mukavasti lämpenemään.
Tuuli oli edelleen kevyttä ja jouduimme välillä ajamaan koneella kun vauhtimme laski alle 3 solmun. Illalla tuuli heräsi uudelleen ja saimme koneen sammutettua. Yöllä oli tyyntä joten koko yö meni koneella ajaessa. Tyhjensimme aamulla 60 l:n varatankit pääsäiliöön jotta polttoaine ei pääse yllättäen loppumaan.
Yöllä oli täysikuu ja tähtikirkas taivas mutta melko kylmää, noin 14 astetta. Yö oli hyvin valoisa kuutamon ja lukemattomien tähtien johdosta. Merivesikin on jäähtynyt ollen nyt vain 12 astetta. Eipä taida paljonkaan
erota Suomen olosuhteista?
Nyt vaikuttaa siltä, että vastavirta on jo heikentynyt tai muuttunut jopa myötävirraksi. Alkumatkasta oli lokimme näyttänyt korkeampia lukemia kuin GPS mutta nyt ne ovat jo melko tasoissa.
Tänä aamuna jatkui kaunis ja tyyni sää mutta klo 8 jälkeen tuuli heräsi henkiin ja sammutimme vihdoin koneen. Tuulen suunta on taas muuttunut ollen NE eli suoraan vastainen. Tällä suunnalla ja se vie meitä nyt liikaa itään, mutta viimeisten sääennusteiden mukaan alkaa viimeistään perjantaina taas tuulla kovempaa lounaasta.
Matkaa Falmouthiin enää 378 nm!
PS! Iridiumimme prepaid-Sim kortti menee umpeen 1.6 joten siitä eteenpäin ei satelliittipuhelimeen voi enää soittaa eikä lähettää viestejä Cantana[AT]skyfile.com-osoitteeseen. Olemme silloin jo tavallisten kännyköiden
saavutettavissa!

Wednesday, May 26, 2010

26.5 Viesti Atlantilta, 45 39N 14 50W, 111 nm

Koko vuorokauden aikana pysyi säätyyppi samanlaisena. Pilvistä mutta kuivaa. Koleata ja tuuli 15-20 solmua. Tuulen suunta vaihteli N +/- 30 astetta koska olemme edelleen Cyclonic-alueella.
Käytännössä me emme itse puuttuneet purjehdukseen koko vuorokauden aikana. Heikki ohjasi jatkuvasti oikein ja vaikka suuntamme vaihteli tuulen mukaan, niin se oli keskimääräisesti kuitenkin kohti Falmouthia.
Yöksi Mikko kuitenkin otti ylimääräisen reivin isopurjeeseen.
Näin helppoa tämä valtameripurjehdus on!
Päivämatkamme ovat Karibialta lähdön jälkeen olleet melko vaatimattomia, reilu 100 nm/vrk, kun ne menomatkalla viime marraskuussa olivat selvästi
pidempiä, 130 – 140 nm/ vrk. Nyt meillä on ollut lähinnä vastaisia tuulia ja myös merivirta on nyt meitä vastaan. Menomatkalla purjehdimme yleensä
myötäisessä pasaatituulessa ja lisäksi 1 solmun virta antoi meille mukavasti lisävauhtia.
Myös pohjan kunto vaikuttaa nopeuteemme. St Martinissa sukeltaja kävi pesemässä pohjamme mutta kun myrkkyväristä on jo paras teho mennyt, siihen
kasvaa nopeasti uusia näkkejä.
Matka Falmouthiin 587 nm joten 2/3 matkasta on jo takanapäin.
Ilahtuisimme viesteistänne!

Tuesday, May 25, 2010

25.5 Viesti Atlantilta, 44 36N ja 16 55W, 107 nm


Eilinen iltapäivä meni ihan mukavasti hieman kevyemmässä tuulessa. Sääfaxin mukaan täällä vallitsee tällä hetkellä ns. "Cyclonic circulation” eli tuuli kiertää isoa kehää Portugalin länsipuolella ja vaihtelee sekä voimakkuudeltaan että suunnaltaan aina riippuen siitä missä ollaan. Toisin sanoen, kyseessä on aika vaikeasti ennustettava tuuli. Sen huomasimme konkreettisesti juuri kun tarkoituksemme oli aloittaa ruokailu. Olimme purjehtineet 10 solmun tuulessa suoraan kohti Falmouthia mutta yhtäkkiä tuuli olikin yli 25 solmua aivan vastakkaisesta suunnasta. Tuuliperäsimme haistaa itse tuulen ja tietysti muutti veneen suunnan sen mukaan, eli
takaisin Azoreille! Onneksi tällaisen muutoksen vaistoaa heti veneen sisälläkin, joten keskeytimme ruokailun ja pistimme veneen kulkemaan oikein. Samalla ilmestyi taas 3. reivi isopurjeeseen. Ehkä ei aivan välttämätöntä mutta on helpompi tehdä se nyt kun yöllä toisen nukkuessa. Kun matka lähimpään satamaan on näinkin pitkä, ei turhia riskejä kannata ottaa. Välinerikko, esim., maston kaatuminen, voisi olla katastrofi! Nopeus ei ole nyt pääasia vaan että miehistö ja vene saapuvat ehjinä perille.

Riitta oli valmistanut illalliseksi herkullisen parmesan-kuorrutetun kinkkukiusauksen. Hän oli saanut ohjeen s/y Caribian Annelta josta Annelle kiitokset. Ei siis pidä paikkaansa ettei purkkiruoista saa kunnon ruokaa! Yöllä tuuli oli melko tasainen ja nopeudeltaan pysyi alle 20 solmun. Yö sujui siten ihan mukavasti toisen nukkuessa ja toisen kuunnellessa vahdissa
hyvää musiikkia. Atlantti oli taas tyhjä muista veneistä tai laivoista. Aamulla alkoi jopa aurinko hieman näyttäytyä ja tuuli oli n 15 solmua NW joten matka jatkui suoraan kohti Falmouthia.

Olemme nyt purjehtineet yli puolet matkastamme ja matkaa Falmouthiin on vielä 587 nm.

Monday, May 24, 2010

23.5 Viesti Atlantilta 42 49N, 20 48 W, 123 nm






Eilen iltapäivällä säätyyppi muuttui oleellisesti. Aurinko meni pilveen jatuuli yltyi. Tuuli voimistui 20-30 solmuun ja sitä jatkui koko vuorokauden ympäri. Otimme illalla ensin yhden reivin, sitten toisen ja illallisen jälkeen vielä kolmannenkin reivin isopurjeeseen. Meno oli märkää ja kuoppaista. Tuulen suunta oli lähes suoraan pohjoisesta joten pyrimme nousemaan mahdollisimman ylös jotta emme ajautuisi turhan kauas suoralta linjaltamme Falmouthiin.

Täällä on viime päivinä esiintynyt laajoja lauttoja hieman samaan tapaan kun levälautat Itämerellä. Kyseessä ei kuitenkaan ole levästä vaan jostain eläinkunnan tuotteesta. Iso aalto huuhtoi yhden näytteen kannellemme ja saimme sen valokuvattuakin. Möhkäle on täynnä simpukantyyppisiä kuoria joiden sisällä elää joku? Jos jollain blogiamme seuraavista on tarkempaa tietoa mistä nyt on kyse, niin ottaisimme sen mielellään vastaan.

Tänään klo 12 00 UTC-aikaan, jolloin aina päivitämme lokimme, on loppumatka Falmouthiin supistunut 786 nm:iin.

22.5 Viesti Atlantilta, 42 08N 23 22W, 120 nm

Aurinko paistoi koko eilisen päivän ja tuuli oli luoteesta 10-15 solmua, ts. meillä oli aivan ihanteellinen purjehdussää. Suuntamme oli nyt suoraan Falmouthiin.
GPS:mme paljasti että olemme nyt purjehtineet Laurinlahdesta lähtömme jälkeen jo 10 000 nm.
Yöllä tuuli tyyntyi ja aamuyöstä ajoimme hetken koneella kunnes tuuli virisi uudelleen n klo 06 ja sammutimme koneen. Tulipahan samalla ladattua akkujammekin!
Tänään jatkui aurinkoinen sää ja tuuli on nyt kääntynyt lähes pohjoiseksi ja voimistunut n 20 solmuun. Otimme yhden reivin isopurjeeseen ja vene kulki miellyttävää 6 solmun vauhtia.
Liikennettä on mutta bongasimme eilen vain pari rahtilaivaa. Matka Falmouthiin on nyt tasan 1000 nm joten takanamme on noin kolmannes koko matkasta.

24.5 Viesti Atlantilta 47 43N, 18 53 W, 102 nm

Kova keli jatkui koko eilisen päivän tähän aamuun saakka. Tuulta jatkuvasti 25-30 solmua ja lähes suoraan edestä mutta luovimaan emme joutuneet, vaan pystyimme hyvin pitämään 40-50 asteen kulman tuuleen nähden. Tämä suunta vie meidät aika suoraan Falmouthiin. 30 solmun tuuli voi vaikuttaa lastenleikiltä, sehän on vain 15t m/s, mutta valtamerellä se tuntuu aivan erilaiselta kuin Suomenlahdella. Liittyyhän kovaan tuleen myös monimetriset aallot ja merivirrat. Cantanan isopurjetta on Suomessa harvoin reivattu mutta täällä ensimmäinen reivi otetaan jo 15 solmun paikkeilla, toinen 20 s:ssa ja kolmas ja viimeinen aina liian myöhään.

Tänään aamupäivällä tuuli alkoi vihdoin tyyntyä ja Mikko alkoi purkaa reivejämme.

Kovan kelin ongelma on vesi: vaatteet ovat läpimärkiä merivedestä ja kosteus tulee niiden mukana kajuuttaan, jonka takia koko vene on kostean tuntuinen. Ei ole kovin hauskaa nukkua märissä vuodevaatteissa ja pukea märät vaatteet päälleen vahtivuoron alkaessa. Cantanasta puuttuu valitettavasti pesukone ja kuivauskone, joten tällaisella ilmalla niitä ei saa millään kuivumaan.
Välillä sitä itsekseen miettii mistähän sana” huvivene” tulee?

Nyt on matkaa jäljellä Falmouthiin 687 nm eli noin viikon verran. Koko 12w30 nm:n matkasta olemme siis jo purjehtineet kolmanneksen.

20.5 Viesti Atlantilta, 39 59N 27 17W, 102 nm



Lukuisat delfiinit saattoivat meidät takaisin valtamerelle ja hieman kauempana näytti olevan joitakin valaitakin, olemmehan keskellä niiden valtaväylää.
Ennusteet pitivät hyvin paikkansa säiden suhteen. Tuuli alkoi tyyntyä illalla mutta vettä rupesi satamaan ihan kunnolla! Sitä jatkui puoleenyöhön saakka jonka jälkeen jopa pikkuinen kuun sirppi tuli ajoittain näkyviin.
Tänä aamuna oli ilma jo kirkastunut mutta ihan auringonpaisteesta emme saaneet nauttia. Lämpötila on ulkona kuitenkin jo 19 astetta.
Illalla jouduimme tuulen puuttuessa käynnistämään koneemme ja jotta polttoaine riittäisi koko matkalle, ajamme sitä säästöliekillä 2000 rpm, joka antaa Cantanalle noin 4 solmun vauhdin.
Yöllä tuuli heräsi ja sammutimme koneen, mutta aamulla se tyyntyi uudelleen, joten kone reippaasti taas päälle.
Sateen ja suolaveden takia vene on tietysti taas sisältäkin kostea mutta eipä ole vaihtoehtoja.
Olemme nyt ottaneet suunnan suoraan kohti Irlantia, noin 40 astetta. Oppaat suosittelevat purjehtimista ensin kohti pohjoista 45 leveyspiirille saakka, jonka jälkeen vasta käännytään kohti Englantia. Tämä siksi että niin voidaan paremmin hyödyntää golfvirran antaman lisävauhdin.
Lähipäiviksi on luvassa idänpuoleisia tuulia ja mikäli tämä pitää paikkansa,
käännymme siinä vaiheessa enemmän kohti pohjoista.
Matkaa Falmouthiin 1119 nm

21.5 Viesti Atlantilta, 41 10N 25 29W, 96 nm

Eilisen päivän aikana jopa aurinko pilkahti ja saimme joitakin vaatteitamme kuivatettua istumalaatikossa. Tuuli loisti poissaolollaan koko päivän ja jouduimme siksi ajamaan koko päivän koneella. Olemmehan nyt ns. Azorien korkeapaineen alueella joka oin tunnetusti vähätuulista seutua.
Onneksi sääfaxissa ollut vika löytyi: hapettuneet datakaapelin liitokset estivät yhteydenoton. Nyt ainakin se on korjattu ja sekä Faxi että Navtexi toimivat
Meressä uiskentelee kaikenlaisia pieniä kasveja joista emme oikein saaneet selvää mitä ne ovat.
Yö oli kirkas ja kuutamoinen mutta edelleen tyyni.
Tänä aamuna oli edelleen aurinkoista ja kaunista. Pohjoistuuli heräsi n klo 8 jolloin saimme purjeetkin nostettua.
Irdiumin kanssa eivät ongelmamme lopu. Nyt eivät sähköpostit lähde eivätkä tule lainkaan monen yrittämisenkään jälkeen. Lisäksi on ulkoinen antennimme tehnyt lakon mutta meillä on onneksi varalla pieni antenni jolla kyllä saa ihan hyvän signaalin.
Mikko soitti aamulla Telemariin ja kertoi ongelmasta. Nyt ei kyseessä kuulemma ole vika meidän laitteessamme vaan vika on tällä kertaa operaattorin omissa laitteissa. Vika yritetään korjata ja toivottavasti se onnistuu ja voimme päivittää blogiamme. Ilmoitimme samalla Telemarille että ulkoinen antennimme on myös lakannut toimimasta. Ihan varmuuden vuoksi mahdollista takuukäsittelyä varten.
Matkaa Falmouthiin 1010 nm

Sunday, May 23, 2010

Viesti Atlantilta 23.5

Puhuin Mikon kanssa puhelimessa, ja hän ilmoitti sijaintinsa (katso karttaa). Ilma heillä on ollut tosi huono jo vuorokauden ajan, tuulta 30 solmua ja sadetta.

Muutoin Mikolla ja Riitalla oli kaikki hyvin.

Cantana etenee noin 100-120 mpk:aa vuorokaudessa,ja matkaa jäljellä Englantiin on 760 mpk:ta eli noin viikon verran.

Luvassa oli heikkeneviä tuulia.

Friday, May 21, 2010

Viesti Atlantilta 21.5.

Satelliittipuhelimen vian vuoksi Cantana ei pysty lähettämään tai vastaanottamaan viestejä sähköpostitse mutta Mikko soitti ilmoitti sijaintinsa ja kertoi että heillä on kaikki muuten hyvin.

Sääennusteetlupaavaat kohtuullisia tuulia vaikkakin tuulen suunta ei ole paras mahdollinen.

Sovimme että olemme yhteydessä taas sunnuntaina, voin tarvittaessa välittää suullisesti terveisiä tai viestejä, jotka voi kirjoittaa tämän blogin kommentiksi tai lähettää minulle sähköpostitse, osoite on ukk miuku mauku iki piste fi.

Thursday, May 20, 2010

19.5 Horta, Azorit – Atlantti


Säätilassa tapahtui tänään selvä muutos parempaan päin ja sen huomasi selvästi satamassa.
Monessa veneessä alkoivat lähtövalmistelut sekä pohjoiseen että Välimeren suuntaan.
Olimme nyt viettäneet täällä 12 vuorokautta ja tänä aikana oli tullut paljon lisää veneitä mutta vain harva lähtenyt pois. Azorit ovat todella kauniita ja vihreitä saaria mutta valitettavasti olosuhteet eivät olleen parhaimmillaan nauttiaksemme niiden kauneudesta. Viihdyimme täällä kuitenkin oikein hyvin. Azorit ovat osa Eurooppaa ja ero Karibiaan on aivan selvä, sekä myönteisesti että toki myös kielteisesti.
Mikko kävi aamulla selvittämässä sataman toimistossa meidät ulos. Sama byrokraattinen paperien täyttö neljässä eri huoneessa ennen kun olimmevapaat poistumaan maasta. Sen vielä ymmärtää, että kun saavumme EU:n ulkopuolisesta maasta Azoreille pitää olla tarkkana mutta nythän on kyse vain siirtymisestä EU:n sisällä!
Marinan hintataso miellytti. Kun Sint Maartenilla maksoimme n 2 viikonoleskelusta yli 700 US$, täällä 12 vrk:n oleskelu maksoi vain 144 €, sisältäen veden ja sähköt. Myös ruokakaupassa ja ravintoloissa oli selvä ero hinnoissa Hortan hyväksi.
Cantana irrotti köydet, Toomaksen ja Teuvon avustaman, Hortan laiturista klo 11:00 UTC aikaan ja otti suunnan kohti Englannin Falmouthia. Spica on myös lähdössä tänään mutta he suunnittelevat purjehtivansa suoraan Ranskaan. Toivottavasti tapaamme heidät vielä matkamme varrella.Tuuli oli jo heikentynyt mutta ainakin ensimmäiseksi vuorokaudeksi on luvassa runsaita sateita

Tuesday, May 18, 2010

18.5 Horta, Azorit standby







Säätila on ennallaan, eli tuulee puskissa lähes 30 solmua, mutta muuten OK.
Kävelimme pitkän aallonmurtajan päästä päähän ja etsimme tuttujen veneiden maalauksia. Vanhin oli Meriliisan maalaus. Purjehtijoiden peruskirjastoon kirjastoon kuuluu Heikki Herralan kirja ”Kuunarilla Karibianmerelle” vuodelta 1976, ja ilmeisesti kyseessä on juuri maalaus siltä reissulta.
Merikarhuystävämme s/y Melinankin maalaus vuodelta 2006 löytyi pitkän etsinnän jälkeen melko hyvänkuntoisena.
Azorit sijaitsevat keskellä valaiden vaellusreittiä joten tällä on kautta aikojen harrastettu valaanpyyntiä. Nykyään ilmeisesti lähinnä kameralla, mutta aikaisin valaanpyynti kuului oleellisena osana saarten elinkeinoon. Satamassa on muutama entisöity valaanpyyntivene muistuttamasta siitä ajasta. Peter´s Sport Cafeen yläkerrassa on myös aiheeseen liittyvä museo.
Upea ketsi, s/y Rebecca on myös saapunut Hortaan. Kyseessä on 140-jalkainen German Frersin piirtämä uusklassinen, J-veneiden tapainen, kaunotar. Piti ihan käydä katsomassa sitä koska näitä veneitä tuskin tullaan koskaan näkemään Suomessa!
Tämänhetkisen suunnitelmamme mukaisesti jatkamme matkaa kohti Falmouthia huomenaamulla.

17.5 Horta, Azorit standby

Kolea ja tuulinen ilma jatkuu ja jäämme vielä tänne Hortaan. Tuulta riitti jo aamusta alkaen reilut 20 solmua suoraan satamaan joten laiturillakin käveleminen oli hieman hankalaa. Eihän meillä täältä vielä mikään kiire pois ole!
Mikko soitti Suomeen Furunolle ja kyseli ohjeita faxin korjaamiseksi. Ehdotuksia tuli Janne Gröniltä mutta valitettavasti niistä ei ollut mitään apua. Pari tuntia kului kuitenkin laitteen purkaamisessa ja uudelleen asentamisessa.
Teuvo, joka on IT-guru, yritti myös löytää vian mutta valitettavasti tuloksetta. Ehkä se korjautuu itsestään tai sitten ei. So what!
Riitta teki sillä aikaa jotain hyödyllistä, eli kävi ostamassa meille suomalaista hapankorppua ja näkkileipää, joten päivä ei mennyt ihan hukkaan.
Satama alkaa tosiaan täyttyä, uusia veneitä tulee tänne jatkuvasti odottamaan sopivia kelejä jatkaakseen matkaa kohti Englantia tai Välimerta. Satama alkaa jo olla melko täynnä ja osa veneistä on jäänyt ankkuriin aallonmurtajan sisäpuolelle.

Sunday, May 16, 2010

16.5 Horta, Azorit standby

Yöllä alkoi tuuli voimistua ja aamulla tuuli suoraan sataman etelänpuoleista 25 solmua. Kova tuuli jatkuikin sitten koko päivän. Satamassa tuulen voimakkuus tuntuu aina kovemmalta kuin ulkomerellä mutta olimme silti tyytyväisiä päätökseemme jäädä vielä odottamaan parempia kelejä.
Ongelmat Iridiumimme kanssa jatkuvat. Mikko ihmetteli minkä takia se "****":n puhelin näyttää eilistä päivämäärää ja yrittäessä ottaa sillä jotain yhteyttä, laite sammui kokonaan. Näin on ennenkin tapahtunut mutta kun laitteesta irrottaa akun monta kertaa peräkkäin niin jossain vaiheessa se on käynnistynyt uudelleen. Mikko irrotti sen nyt ehkä 158 kertaa ja sai sen jotenkuten taas ainakin kytkettyä päälle. Jos laite ei toimi niin joudumme purjehtimaan Englantiin ilman puhelinta ja jäämme ilman säätietoja ja kannustajamme tietysti ilman blogimme päivitystä.
Kohtalon ivaa, mutta sääfaximme vastaanottamisessakin tuntuu olevan vaikeuksia. Toomaksen kanssa yritimme lopulta yhdessä saada sen toimimaan mutta tuloksetta. Emme ole juurikaan käyttäneet faxiamme koska se kuluttaa turhan paljon virtaa ja sen antamat kartat ovat usein vaikeasti tulkittavissa. Mikäli puhelin ei toimi niin toimiva faxi olisi kuitenkin hyvä olla.
Olemme huomanneet, kuten niin moni muukin pitkänmatkanpurjehtija, että suuri osa ajastamme kuluu elektronisten varusteiden huoltamiseen. Tämäkin päivä meni lähes kokonaan siinä mielessä hukkaan!
Kävimme Modelo-marketissa vielä ruokaosaoksilla

15.5 Horta, Azorit standby






Tämän päivän tärkein tehtävä oli saada maalauksemme valmiiksi. Riitta olikin tehnyt sen eteen lujasti töitä ja iltapäivällä oli sitten juhlalliset paljastajaiset.
Myös Spica oli saanut oman maalauksensa valmiiksi.
Laituriimme oli eilen illalla saapunut kolmaskin suomalaisvene, Teuvo ja Malla Savolaisen Baltic 33, s/y Maior. He ovat viettäneet talven Kanarian saarten Palmassa ja tulleet nyt tänne Azoreille. Istuimme heidän viihtyisässä veneessään juttelemassa mukavia ja todeten taas kerran maailman pienuuden. Malla on kuten Riittakin Imatralta kotoisin, joten vanhat opettajat saivat kyllä kuulla kunniansa.
Elämä on täällä jännittävääkin. Kuulimme että tänne oli saapunut pari isompaa purjevenettä siirtopurjehduksena, ts. omistajat olivat antaneet palkatulle miehistölle tehtäväksi purjehtia veneet tänne. Kuinka ollakaan, tulli löysi veneistä huumeita ja lähetti koko miehistön Lissaboniin vankilaan ja veneet takavarikoitiin. Varsin mukava yllätys veneiden omistajille!
Nyt ovat sääennusteet sellaisia että sunnuntaiksi suunnittelemamme lähtö taitaa siirtyä parilla päivällä.
Menimme illalla Mallan ja Teuvon kanssa yhdessä syömään Peter´s Sport Cafe`seen.

Friday, May 14, 2010

14.5 Horta, Azorit standby











Retkeily ja ostospäivä
Vuokrasimme spicalaisten kanssa auton, pienen Ford Fiestan, ja lähdimme kiertämään saarta. Ajoimme ensin Faialin lounaskulmassa olevaan Ponta dos Capelinhosiin jossa vanhan majakan yhteyteen on rakennettu valtava näyttely tulivuorista. Tulivuorilla on todella merkittävä osuus Azorien olemassaoloon koska koko saariryhmä on muutama miljoona vuotta sitten syntynyt merenalaisten tulivuorten purkausten seurauksena. 1957 tapahtui viimein merkittävä purkaus jolloin kyseisen majakan vieressä purkautui tulivuori ja synnytti 2,4 km2 lisää maata. Näyttelytilassa oli auditorio jossa seurasimme 3-ulotteisessa elokuvassa itse asiassa miten koko maailmankaikkeus on syntynyt. Todella hyvin tehty filmi joka antoi paljon uutta tietoa mukavalla tavalla esitettynä. Kiipesimme myös vanhan majakan 156 askelta sen huipulle ihailemaan maisemia. Valitettavasti sää oli tänään hieman tihkusateinen ja siksi utuinen joten näkyvyys oli rajoitettu.
Jatkoimme matkaa saarten keskellä olevan Caldeiran tulivuoren kraatterin reunalle mutta allamme näkyi vain pilvinen aukko, kraatterin pohjaa ei näkynyt.
Koska meillä oli auto käytössämme, kävimme ruokakaupassa hankkimassa ruokaa ja juomia seuraavaa etappiamme varten. Hyvä kun kaikki mahtui pieneen Fiestaan.
Ja ihmeen kaupalla saimme ostoksemme tungettua vielä pieneen veneeseemme!
Kiertelimme vielä autolla Hortan ympäristössä ja otimme muutaman kuvan kaupungista ja Monte da Guian niemestä
Tarkoituksemme on nyt jatkaa matkaa kohti Englantia sunnuntaina 16.5. Sääennusteet vaikuttavat riittävän hyviltä ja olemmehan jo nähneet tämänkin paikan. Lisäksi molemmilla venekunnilla on ikävä Suomen kesään ja omaistemme pariin!
Riitta teki kovasti töitä maalauksemme viimestelyä varten. Aikamoinen urakka!
Illalla yritimme vielä mennä syömään Peter´s Cafe Sportiin mutta olimme liian myöhään liikkeellä koska ravintola oli jo tupaten täynnä. Mikäpä sen parempaa kun kotiruoka!

Thursday, May 13, 2010

13.5 Horta, Azorit standby

Kaikenlaisia pikkutöitä kuten asiaan kuuluu.
Veimme pysähtyneen laivakellomme kellosepälle korjattavaksi. Kello on vanha, ehkä Cantanan ikäinen, mutta kuulemma hyvänlaatuinen joten sen korjaamista kannattaa ainakin yrittää.
Kaasupullommekin tyhjeni noin 4 viikon käytön jälkeen. Paikallinen venetarvikeliike, Mid Atlantic Yacht Services, täyttää Camping Gaz-pullomme ja saamme sen takaisin perjantaina.
Täällä Azoreille, kuten myös Manner-Portugalissa pärjää englanninkielellä todella hyvin. Oli kyseessä leipomon myyjätär, kaupan kassa tai kuka tahansa kadun mies, niin toistaiseksi kaikki tapaamamme henkilöt ovat puhuneet hyvää englantia. Verrattuna esim. ranskankielisiin maihin tai Espanjaan, ero on huomattava.
Riitta jatkoi urakkaansa maalauksen kanssa ja sai jo pohjan valmiiksi.
Mikko onnistui taas vaihtamaan muutaman kirjan. Venetarvikeliikkeessä on kirjahylly josta saa ottaa itselleen kirjoja kunhan pistää saman verran takaisin. Sieltä löytyi suomalainekin dekkari, Taavi Soininvaaran ” Finnisches Inferno”ja yksi Mankelin trilleri, molemmat tosin saksankielisinä ja pari muuta ruotsin- ja englanninkielistä kirjaa. Matildan kipparin kanssa vaihtui joku kirja omistajaa joten nyt on taas lukemista pitkäksi aikaa eteenpäin.
Eipä täällä nyt tänään mitään ihmeellisempää ole tapahtunut.

Wednesday, May 12, 2010

12.5 Horta, Azorit standby










Ilmapuntari on viime päivät noussut selvästi ja näyttää nyt jo 1032 Mb, eli olemme Azoorien korkeapaineessa. Ulkona on kuitenkin vielä syksyisen koleata ja tuuli puhaltaa suoraan veneen istumalaatikkoon.
Veneessä riittää aina pieniä huoltotöitä ja aamupäivä sujuikin molemmilla kotitöiden parissa.
Hollantilaispariskunta, Tom ja Marie, olivat lomailemassa Azorien pääsaarella San Miguelissa ja tekivät päivän retken tänne Hortaan, purjehtijoita kun ovat itsekin. Juttelimme heidän kanssaan mukavia ja sovimme että olemme heihin yhteydessä paluumatkallamme kun saavumme Hollantiin.
Riitta rupesi käsin paikkaamaan sprayhoodiamme. Hän oli ennen lähtöämme korjannut sitä mutta ompeleet eivät kestäneet tropiikin aurinkoa ja saumat olivat jo auenneet. Onneksi lähellämme olevassa englantilaisveneessä oli ompelukone ja veneen kippari Marcus oli halukas tekemään työn pientä korvausta vasten.
Teimme kävelykierroksen Hortan ympäri. Ilma alkoi jo lämmetä ja tuulikin tyyntyä.
Pitkän etsinnän jälkeen löysimme s/y Tarinan ,edelleen hyväkuntoisen, maalauksen aallonmurtajalta. Aloitimme myös oman maalausprojektimme mutta maalimme loppui kesken koska osa siitä kaatui vahingossa maalarin kengän päälle. Sattuuhan sitä reissussa kaikenlaista! Syy ei ole se mitä luulette, vaan Mikko oli avannut maalipurkin valmiiksi eikä kertonut siitä Riitalle ennen kuin hän rupesi sitä heiluttamaan!.Huomenna jatketaan uusilla maaleilla.

11.5 Horta, Azorit standby


Uni maistui edelleen. Olemme Hortaan saapumisemme jälkeen nukkuneet pitkään ja heränneet vasta 9-10 maissa, ilmeisesti univelkaa oli kerääntynyt Atlantilla melkoisesti.
Päivä sujui touhutessa. Mikko kävi palauttamassa viallisen MP4-soittimen ja myyjäkin totesi sitä aikansa kokeiltuaan että laitteen akku oli viallinen. Kun ei muuta laitetta ollut antaa tilalle, sai Mikko rahansa takaisin. Niillä eväin sitten toiseen kauppaan josta löytyikin Sonyn laatusoitin. Ihmeellistä, kuukausi sitten emme edes tienneet mikä MP3 soitin on ja nyt meillä on ollut niitä jo kolme kappaletta! Kieltämättä verraton apu ikävän torjuntaan yövahdissa!
Mikon tukkakin alkoi olla tarpeeksi pitkä parturointia varten. Parturi löytyi ja tädin kysyessä leikataanko ”normal” vai ”short”, vastaus oli ”short”. Kun hän sitten vielä tarkensi että 1 vai 2 (mm??) niin Mikko pyysi kuitenkin leikkaamaan ”normal” Tulihan siitä kuitenkin melko ”short mutta kasvaahan sitä tukkaa vielä lisää!
Riitalla riitti veneen siivoamista ja Mikko irrotti karttalaatikkomme. Se sijaitsee istumalaatikon alla ja jostain siihen valuu kovalla kelillä vettä. Vesi ei pääse pois siitä vaan on kastellut karttojamme. Ongelma on ratkaistu väliaikaisesti pitämällä karttoja muovin sisällä. Nyt Mikko porasi parikymmentä 25 mm:n reikää laatikon pohjalle ja laittoi vielä muovisen maton alimmaiseksi jotteivät kartat kärsisi.
Kunpa vielä keksisi mistä se vesi sinne tulee niin saisimme tähänkin ongelmaan sen lopullisen ratkaisun?
Hyvällä kelillä olisi aikaa ryömiä ja etsiä vuotokohteita mutta silloinhan ei vene vuoda vaan pysyy kuivana! Kovalle ja märällä kelillä on muutakin tekemistä.
Tietty märkyys kuuluu valtameripurjehdukseen joten ihan kuivaksi veneitä ei saada koskaan, oli sitten kyseessä uusi vai 41 vuotta vanha vene.
Ilma on edelleen kolea ja lämmitin on ollut päällä lähes koko päivän.
Näillä näkymin tulemme viihtymään täällä Hortassa ainakin viikon.
Tänne saapuu päivittäin lisää veneitä ja vähitellen alkaa satama täyttyä. Meillä oli onni matkassa saapuessamme jo perjantaina. Saimme silloin vielä hyvän laituripaikan ja ehdimme perille ennen kuin tuuli kääntyi lauantaina meille vastaiseksi!
Nettiyhteydet ovat tänään muuttuneet heikoksi täällä Hortassa, johtuukohan se veneiden runsaudesta ja ruuhkasta langattomassa verkossa?

Tuesday, May 11, 2010

10.5 Horta, Azorit standby




Kylmä ja kolea sää jatkui, ihan kuin Suomessa syksyllä! Aikamoinen muutos sitten kolmen viikon takaisen Karibian sään. Pukeutuminen on tietysti muuttunut samassa suhteessa ja shortsit ja t-paidat korvattu farkuilla ja villapuserolla.
Mikko lähti heti aamulla etsimään lämppäriin sopivaa uutta putkea. Ihme tapahtui kun sopiva putkea löytyi paikallisesta rautakaupasta. 7,5 m joustavaa Al-putkea vaihtoi omistajaa 15 eurolla! Aamupäivä menikin sitten mukavasti työn merkeissä eli uutta putkea asennettaessa Cantanan ahtaisiin tiloihin. Työ oli hyvin palkitsevaa kun saimme lämppärin vihdoin kytkettyä ja lämmintä ilmaa alkoi virrata Cantanaan!
Kävimme myös ostamassa uuden MP4-soittimen rikkoutuneen MP3:n tilalle. Valitettavasti ko. laite ei toiminut joten se pitää palauttaa liikkeeseen.
Illalla meillä oli spicalaisten kanssa yhteinen palkinnonjakotilaisuus. Olimmehan sopineet että osuus Sint Maarten-Horta purjehditaan kilpaa.
Kävimme ensin yhdessä nauttimassa päivällisen Peters Sport Cafeessa. Laskukaan ei ollut päätähuimaava, 66 € sisältäen 4:lle alkupalat, lämminruoan ja jälkiruoan sekä pullon hyvää portugalilaista punaviiniä. Azoreilla on kieltämättä hinta-laatusuhde kohdallaan!
Palkintojenjakotilaisuus pidettiin sitten Cantanan lämpimässä ruffissa ja tulokset olivat monimutkaisten laskutoimitusten jälkeen seuraavat:
Spica 382 h
Cantana 397 h
Sääntöjen mukaan Spica palkittiin pullollisella VSOP-konjakkia.

Sunday, May 9, 2010

9.5 Horta, Azorit standby




















Uni maistui edelleen ja nukuimme taas kellon ympäri.
Aamiaisen jälkeen jatkui veneen kunnostus ja nyt oli vuorissa lämmityslaitteen huolto. Itse laite näyttää toimivan hyvin mutta siitä menevä lämminilmaputki oli niin kasassa että lämpöä ei riittänyt veneen sisälle lainkaan. Putki oli kärsinyt kun veneen takalokeroon oli tungettu niin paljon tavara ja ne olivat merenkäynnissä painaneet jo ennestään heikkokuntoisen putken lyttyyn.
Ei auttanut muu kuin irrottaa koko putki ja todeta että sen korjaaminen käyttökelpoiseksi ei ole enää mahdollista. Tämänhän olisi voinut tehdä jo Suomessa ennen lähtöä mutta silloin kaikki vielä toimi ihan hyvin!
Nyt täytyy toivoa että täältä Hortasta saa hankittua sopivaa putkea tai muussa tapauksessa purjehdittava ilman lämmityslaitetta Englantiin saakka. Seuraavasta etapista on tulossa kylmä ja kostea joten olisi tosi hienoa että venettä voisi ainakin välillä lämmittää ja kuivattaa
Nyt on sunnuntai, joten asialle ei tänään tehdä sen enempää
Kävimme iltapäivällä spicalaisten kanssa kuuluisassa Peters Sport Cafeessa välipalalla. Luovutimme paikan isännälle LLV:n pienoislipun joka sai heti näyttävän paikan kahvilan seinällä satojen muiden venelippujen joukossa.
Peters Sport Cafe on toiminut täällä ainakin 50 v ja on kaikkien sinivesipurjehtijoiden tuntema kokoontumispaikka.
Kiersimme Riitan kansaa Hortan kaupungilla ja ihastelimme sen vanhoja taloja.
Aallonmurtajalle on purjehtijoilla ollut tapana maalata veneensä kuvan ja nimen muistoksi käynnistään. Mm maapallon kiertäneen merikarhustävämme s/y Ninnin maalaus löytyi ja monen muunkin suomalaisen valtameripurjehtijan.