3.1 Wallilabou-Soufriere, St Lucia, 34 nm 13 51 N, 61 04W

Meillä oli aamulla ongelmia peräköyden irrottamisesta paalusta. Köysi oli yön swellin takia laskeutunut aivan paalun pohjaan n 6 m:n syvyyteen eikä Mikko saanut sitä edes paikallisen boatboysin avustamana ylös. Ei auttanut muu kuin puukko käteen ja köysi poikki. Siinä meni hyvin palvellut poijuköysi mutta niitähän ovat köysikaupat pullollaan.

Meidän oli pakko ladata akkuja joten kone oli päällä lähes koko matkan ajan. Mikko oli ollut jo pitkään huolissaan akkujen varauksesta ja hän soittikin Suomeen luottoasentajallemme Ripalle. Ripa ehdotti että irrotamme kaikki akut verkosta ja mitataan jonkun ajan kuluttua niiden jännitteet. Jos jonkin akun jännite on muita selvästi alempi, se on oikosulussa. Ripa kehotti myös kytkemään jakodiodin pois kulutusakuista ja sillä toimenpiteellä tosiaan latausjännite nousi 1 V:lla!
Satamaan saapuessamme oli boatboy Ben meitä vastassa ja auttoi kiinnittämisessä. Keula poijuun ja perä pitkällä köydellä rannassa olevaan palmuun.
Immigration oli vielä auki joten Mikko hyppäsi samalla Benin kyytiin ja kävi sekä tullissa että immigratiossa selvittelemässä meidät sisään Saint Luciaan.
'Systeemi on jo tuttu: Ensin tulliin täyttämään  paperit ja sitten niiden kanssa vielä vastapäiselle poliisilaitokselle huolehtimaan immigraatiosta. Kehitystä on sikäli tapahtunut helpompaan suuntaan että lomakkeissa on valmiit kalkkeerauspaperit joten riittää että ne täyttää kerran.
Tässä vaiheessa meistä rupesi jo tuntumaan että meitä halutaan rahastaa mahdollisimman tehokkkaasti. Ben veloitti 20 EC$:a poijuun kiinnittämisestä ja 40 EC$ kyydistä tulliin ja takaisin. Sen jälkeen tuli vielä poijun omistaja veloittamaan 40 EC$ poijun vuokrasta eli olimme jo maksaneet pelkästä poijussa olemisesta 100 EC€. Maksu oli siis yhteensä lähes 30 € ja samalla hinnalla yöpyy jopa Hangon Itämeren portissa sähköineen, saunoineen ja vesineen!
Poiju oli kaukana kylästä joten sinne ei heti viitsi lähteä soutelemaan ja totta on että Benin kyydissä ehdimme vielä selvittelemään itsemme sisään St Luciaan virka-ajan kuluessa.
Ben lupasi myös tulla aamulla luotsaamaan meidät bensa-asemalle jossa voisimme tankata sekä dieseliä että vettä. Mihinköhän sitä luotsia tarvitaan ja paljonko Ben haluaisi veloittaa siitä palvelusta?
Palattuaan Cantanalle kytki Mikko kaapelit irti akuista ja jäätiin odottamaan mahdollista jännitteen laskua! Elimme illalla pimeydessä taskulamppujen ja myrskylyhdyn varassa mutta ruoka maistui istumalaatikossa ihan hyvältä.

Tulipa käytyä tullissa ia imigraatiossa

Viereemme saapui illan suussa brittiläinen megajahti,  kaksimastoinen n. 150-jalkainen jättiläinen jonka molemmissa mastoissa oli tietysti lentokoneiden punaiset varoitusvalotkin! Mahtaa veneen omistaja olla tosi onnellinen? Palvelusväkeäkin näkyi olevan aikamoinen liuta! Siistinä yksityiskohtana oli heidän pukeutumiuskoodinsa: illalla kaikilla oli punaiset pikeepaidat ja aamulla valkoiset.