Saturday, June 26, 2010

25.6 Cuxhafen – Kiel,Holtenau, 70 nm








Tänään on Mikon 65 v-synttärit.
Meillä ei ollut tarvetta jäädä juhlimaan synttäreitä Cuxhafenissa, vaan lähdimme heti aamulla liikkeelle kohti Brunsbütteliä eli Kielin kanavan Pohjanmeren puoleista sulkua. Sitä ennen tankkasimme marinan uudesta diesel-asemasta tankkimme täytteen löpöä, olihan tullut viime päivinä ajettua todella paljon koneella. Merikarhuvene s/y Atalanta oli illalla saapunut tänne ja Kalliot ovat nyt menossa Helgolandiin. Oli mukava nähdä!
Meillä oli mukava 3 solmun myötävirta 15 nm:n päässä olevaan Brunsbütteliin ja odotettuamme sulun edessä noin 15 min, syttyi sulun päällä oleva valkoinen valo merkiksi siitä että tervetuloa sisään. Sulutus tapahtui hyvin ja siirryimme kanavan puolelle hieman ennen klo 12. Nyt ovat kaikki nousu- ja laskuvedet sekä kovat merivirrat takanamme ja kotoinen Itämeri odottaa edessämme.
Suomessa kuulemma sataa mutta täällä paistaa aurinko siniseltä taivaalta ja ajamme kanavassa shortseihin pukeutuneina
Kielin kanava on 54 nm pitkä ja lienee maailman pisin kanava (?). Purjehtiminen on kanavalla kielletty ja huviveneet saavat liikkua kanavalla vain auringon nousun ja – laskun välisenä aikana.
Liikennettä on todella paljon, sekä muita huviveneitä että kaikenlaisia kontti- ja tankkilaivoja. Matka taittui hyvin mutta muutaman kerran jouduimme odottamaan liikennevalojen edessä. Jos nimittäin valotolpassa palaa 3 punaista valoa päällekkäin, on ajo kielletty. Silloin on suurempi laiva tulossa kapeasta kohdasta vastan eivätkä pienveneetkään saa mennä niiden kulkua häiritsemään.
Aikaa näissä odotuksissa kului ehkä tunnin verran ja aloimme jo huolestua ehtisimmekö lainkaan Holtenaun sulkuun ennen sen sulkemista pienveneille auringon laskun aikoihin.
Kaikki meni lopulta hyvin ja olimme sululla n 21:30 ja sulutuksen jälkeen löysimme paikan venesatamasta saksalaisen moottoriveneen kyljestä.
Saimme tänään uutisia muilta tutuilta Atlantinkiertäjiltä. Spica on tänään saapunut Kustaviin ja s/y Margarita Falmouthiin. Onnea molemmille!
Meitä valtasi mahtava tunne olla pitkästä aikaa taas kotivesillä! Merivesi vaikutti niin puhtaalta ja kirkkaalta verrattuna Pohjanmeren ja Hollannin kanavien ruskeaan kuraveteen!
Mikon syntymäpäivän kunniaksi avasimme illalla pullon samppanjaa, jonka nautimme ennen Riitan valmistamaa gourmet-makkarapastaa.

24.6 Norderney – Cuxhafen, 71 nm





Lähdimme jatkamaan matkaamme noin klo 9 ja saimme mukavan myötävirran Pohjanmerellä. Jossain vaiheessa virta kääntyi vastaiseksi mutta alkuillalla taas myötäiseksi, voimaltaan noin 3 solmua. Täällä ei virtoihn ilmeiseti vaikuta vain vuoro-ja laskuvesi-ilmiö vaan myös Elben vírtaaman veden määrä. Virrat poikkesivat siksi jonkun verran taulukoiden mukaisista.
Purjehdimme samaa matkaa parin hollantilaisen veneen kanssa joilla oli myös määränpäänä Cuxhafen.
Päivällä jouduimme keskelle sumurintamaa jolloin seurasimme silmä tarkkana tutkan näyttöä. Muutaman tunnin kuluttua aurinko kuivasi sumun ja näkyvyys pysyi koko loppupäivän hyvänä.
Pohjanmerellä on todella paljon liikennettä ja meidän oli pysyttävä visusti reittijakojärjestelmän ulkopuolella. Purjehtimisesta väärällä puolella sakotetaan kuulemma kunnolla!
Saavuimme illalla juuri auringonlaskun aikaan jo ennestään tuttuun Cuxhafenin satamaan.
Parkkeerasimme Cantanan hollantilaisen S&S veneen, s/y Circus, viereen. Kyseessä on Cantanan kokoinen She 36. Istuimme hetken juttelemassa mukavia Norbertin ja Nicolen kanssa.

Wednesday, June 23, 2010

23.6 Lauwersoog –Norderney, 53 42N 07 10E, 53 nm






Satamamestarin suosituksen mukaan paras lähtöaika kohti Saksaa on LW – 2 h, eli huomenna olisi kannattanut lähteä vasta klo 12.
Meillä oli kuitenkin pitkä matka edessämme Norderneyhin, joten halusimme lähteä aikaisemmin. Mikon omien laskelmien mukaan kannatti lähteä yhtä hyvin aikaisemmin, jolloin meillä olisi jo alkumatkan matalilla vesillä myötävirta. Ja kieltämättä näin pitkällä matkalla saamme joka tapauksessa nauttia sekä myötä – että vastavirroista, joten missä vaiheessa aloitamme matkan, ei mielestämme ole väliä! Totesimme yhdessä että lähtömme klo 10 osui nappiin!
Pohjanmerelle vievä sulku avattiin meille melko nopeasti ja ajoimme sen sisään. Nyt tapahtui kaksi mokaa: Sekä Riitan että Mikon kädessä olevat poijuhaat putosivat veteen meidän pitäessämme kiinni sulun seinässä olevasta köydestä! Syykin oli selvä: tässä sulussa oli poikkeuksellisen kova virtaus ja vaikka kone oli jo pysäytetty, vene jatkoi matkaansa eikä sen kulkua voitu käsin pysäyttää. Saimme veneen kuitenkin hyvin kiinnitettyä ja seurasimme katseella kun molemmat haat uivat kohti sulun päätä! Sulun hoitaja huomasi onneksi tämän ja ennen kuin hän aloitti sulun täyttämisen, hän poimi molemmat haat ylös ja toi ne meille. Danky!
Aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta mutta tuulesta ei ollut tietoakaan. Ajoimme koneella ja välillä yritimme purjein mutta sillä vauhdilla olisimme olleet vasta aamuyöllä perillä.
Virta oli lähes koko päivän myöteistä, 1-2 solmua, joten matkamme taittui ihan mukavasti. Näimme myös paljon troolia vetäviä kalastusaluksia.
Seurasimme kahta hollantilaista purjevenettä, jotka olivat kanssamme samaan aikaan sulussa, ja saavuimme jo ennestään tuttuun Friisien saariiin kuuluvaan Nordenreyhin klo 20 maissa. Satama oli jo hyvin täynnä mutta löysimme vielä sopivan aisapaikan.
Mikko kävi suorittamassa satamamaksun ja tilasi samalla meille aamuksi tuoreet sämpylät

Tuesday, June 22, 2010

22.6 Leeuwarden – Lauwersoog, 53 24 N, 06 12 E, 25 nm











Kesä palasi Hollantiin!
Pohjoissillan portti avattiin klo 09 ja koska olimme juuri portin takana parkissa, päätimme saman tien ajaa sillan läpi ulos.
Kanavamatkailu jatkui leppoisissa merkeissä ja ihailimme hollantilaista maalaismaisemaa pitkin päivää. Dokkumin läpi ajaessamme ehdimme ajaa 5 sillan alta ennen kun kello oli 12 ja siltavahtien tunnin pituinen ruokatunti alkoi. Ei auttanut muu kuin odotella kanavan keskellä ja yrittää pitää venettä paikallaan tunnin verran. Se ei ollut kovinkaan vaikeata koska tuuli oli jo melko heikko mutta kevyt myötävirta työnsi meitä jatkuvasti hiljaa kohti siltaa. Kanavan reunat olivat niin matalia, ettemme voineet kiinnittää veneettä mihinkään.
Tätä kanavan osuutta pidetään Hollannin yhtenä kauneimmista. Ammattiliikenne loistaa poissaolollaan ja kanava kiertää pieniä kyliä ja Dokkumin vanhan kaupungin tuulimyllyineen. Vettä on kuitenkin niukasti, kanavan syvyys vaihteli 1,8 – 2,3 m:n välillä ja muutaman kerran saimme myös pohjakosketuksen. Kaasua lisää niin olimme taas syvemmillä vesillä!
Pienempien siltojen avaaminen maksaa ja maksu suoritetaan siltavahdin ongella ojentamaan puukenkään. Maksun suuruus ilmoitetaan etukäteen taulussa ja on muutaman €:n luokkaa.
Alkuperäinen suunnitelmamme oli kulkea kanavia pitkin Delfzijliin saakka mutta Lauwersoogissa meistä alkoi jo tuntua siltä että pitäisi päästä jo merelle. Onhan näitä kanavia jo tullut koluttua ihan tarpeeksi ja nyt oli sää Pohjanmerelläkin muuttunut ihan hyväksi purjehdussääksi.
Lauwersoogissa kävimme myös menomatkalla viime kesänä ja valitsimme saman marinan, jossa olimme silloinkin. Ehkä meillä on myös sama paikka, D39?
Satama sijaitsee aivan Pohjanmerelle aukeavien sulkujen vieressä. Hyvin suojainen satama. Vieraspaikat ovat merkitty vihreällä laatalla.

21.6 Enkhuizen- Leeuwarden 53 12N 05 48 E, 48 nm









Ilmanpaine oli nyt selvässä nousussa ja tuulikin oli jo tyyntymässä.
Tankkasimme aamulla sataman mittarista tankin täyteen löpöä ja lähdimme purjehtimaan yli, edelleen kuoppaisen, Ijsseelmeerin. Noin 16 nm:n jälkeen saavuimme Lemmerin sululle, josta pääsimme melko nopeasti kahden jokilaivan kanssa kanaville.
Viime kesänä oli tarkoituksemme purjehtia kanavia pitkin Leeuwardenista kohti Lemmeriä, mutta jouduimme kääntymään viralliselta reitiltä takaisin liian matalan veden takia.
Nyt yritimme samaa vastakkaisesta suunnasta, mutta erästä toista kanavaa pitkin, jonka syvyyden piti olla 2,15 m. Tämän olimme saaneet tarkistettua Richardin kartasta. Staande Mastroute-karttakirjassa tätä reittiä ei ole mainittu, joten olimme hieman jännittyneitä kääntyessämme Wartenin kohdalla tuntemattomalle kanavan osuudelle.
Wartenin pikkukaupungissa odotimme 30 min. sillan avaamista ja siltavahdin mukaan olimme oikealla tiellä, kyllä tämä vie Leeuwardeniin. Jossain kohtaa kölimme tömähti pohjaan kaiun näyttäessä 1,7 m. Emme jääneet mutapohjaan kiinni vaan lisäsimme kaasua.
Saavuimme illalla noin 19.45 Leeuwardeniin pohjoisen sillan eteen ja kiinnitimme veneemme puiston reunaan.
Nautimme illallisen Cantanassa.

Sunday, June 20, 2010

20.6 Enkhuizen Standby











Päätimme jäädä vielä päiväksi tähän mukavaan kaupunkiin.
Käydessämme täällä menomatkallamme viime heinäkuussa oli meillä liian vähän aikaa kaupunkiin tutustumiseksi. Sää on tänään edelleen kovatuulista ja koleata joten totta puhuen, ei lähtö kuoppaiselle Ijsselmeerillekkään houkutellut kovin paljoin.
Pukeuduimme kunnolla ja lähdimme kiertämään kaupunkia.
Asukkaita täällä on alle 20 000 mutta veneitä sen eri satamissa tuhansia. Paikka on tuttu myös monelle saksalaiselle purjehtijoille, joiden kotisatamana tämä suuri Compagnieshaven on. Hollantihan on Keski-Saksaa lähempänä kuin esim. Saksan Pohjan- tai Itämeren rannikko.
Kaupunki on hyvin pittoreski ja sen keskiaikainen keskusta on hyvin säilynyt, suurten markettien pysyessä kaupungin ulkopuolella. Kuvat puhunevat puolestaan.
Nautimme välipaloiksi ”ulkoministerit” eil Uitminsterit. Tyypillinen hollantilainen välipala joka koostuu paahtoleivästä, jonka päällä on esim. kinkkua, juustoa ja munia.
Kävimme ruokaostoksilla Albert Hejinin marketissa täydentämässä varastojamme.
Sataman palvelut toimivat kiitettävästi. Täällä on hyvin varustettu supermarketti ja venetarvikeliike, jotka ovat auki myös sunnuntaisin.
Illalla katsoimme veneteatterissamme elokuvan "Keskenjäänyt elämä" Pääosissa Robert Redford ja Jennifer Lopez. Ihan katsottava elokuva.

Saturday, June 19, 2010

19.6 Amsterdam- Enkhuizen, 52 42N 05 18E, 30 nm

Yöllä oli satanut jonkunverran mutta sade lakkasi aamulla. Tuuli oli edelleen navakkaa, 20 – 30 solmua pohjoista ja säätila kolea ja pilvinen.
Lähdimme liikkeelle totuttuun aikaan, eli noin klo 10.
Ajoimme sataman jälkeen kanavan vasenta reunaa, koska tarkoituksemme oli pysähtyä sillä puolella olevalla huoltoasemalla tankkaamassa. Hollantilainen poliisivene lähestyi meitä ja poliisi ilmoitti meille että kuljemme kanavan väärää puolta. Tästä voisi rupsahtaa 90 €:n sakot! Emme ensikertalaisina rikollisina saaneet sakkoja, mutta siirryimme kiltisti väylän oikealle puolelle. Olemme kuulleet useammalta Hollannissa kävijältä, viimeksi Spicalaisilta, että poliisi tulee täällä usein ulkomaalaisiin veneisiin ja saattaa jopa tarkastaa koko veneen kuten mm. Spican tapauksessa. Etsivät kai huumeita? Ainakaan toistaiseksi meitä ei ole tarkastettu meno- eikä tulomatkallamme.
Lähestyessämme huoltoasemaa, näimme että siellä oli parastaikaa parkissa iso jokilaiva, joka näytti vievän koko laituritilan. Emme jääneet odottamaan vaan päätimme tankata myöhemmin Enkhuizenissa.
Savuimme Markenmeerille, joka on entistä merenpohjaa ja nykyisin padottu sisäjärvi. Järven syvyys on vain 2,5- 4 m ja näin kovalla tuulella, 20–30 solmua, meri oli tosi kuoppainen. Aalto on lyhyttä ja terävää ja selvästi hidastaa veneen kulkua varsinkin vastatuulen purjehdittaessa kuten me nyt.
Joskus klo 17 maissa saavuimme Markenmeeriä ja Ijsellmeeriä jakavan penkereen sululle. Sulutuksen jälkeen ajoimme Enkhuizenin jo ennestään tuttuun isoon marinaan. Satama oli melko täynnä paikallisia veneitä mutta puhelimitse saimme varattua itsellemme paikan M19.
Hollanti pelasi tänään Japania vastaan tuloksella 1-0.