Friday, January 22, 2010

19.1 Marigot Bay-Soufriere, 8 nm

Mikko kävi Toomaksen kanssa 0900 tullissa ja tunnin kuluttua ja kolmen eri tiskin jälkeen olimme tsekanneet itsemme ulos St Luciasta. Matkalla kohtasimme muutaman sadekuuron ja tuuli vaihteli 6 solmusta 20 solmuun.

Spica saapui meitä ennen Soufriereen ja oli sopinut vanhan tuttavamme Benin kanssa poijupaikoista meille molemmille.



Sateenkaari Soufrieren yllä

Savuttuamme perille oli Ben jo meitä vastassa ja auttoi kiinnitäytymisessä. Ben hieman valitteli että olimme edellisellä kerralla hävinneet vaikka oli ollut puhe että käymme aamulla hänen kanssaan tankkaamassa Cantanaan dieseliä kylän huoltoasemalla.
Kävimme snorklailemassa ja Mikko totesi Cantanan pohjaa tarkastettuaan sen olevan edelleen melko hyvässä kunnossa mutta potkuriin oli tarttunut jonkun verran näkkejä. Ei ihme että koneella ajaessa vauhtimme on laskenut. Potkuri on siis jossain vaiheessa puhdistettava.

18.1 Rodney Bay-Marigot Bay, 8 nm


Saavumme juuri Marigot Bayn lahteen


Ostimme hedelmiä
Lähdimme Spican kanssa samanaikaisesti eli noin 10:30 liikkeellä kohti etelää. Saimme pian genuamme vetämään ja purjehdimmekin mukavasti koko matkan Marigot Bayihn. Poijukaveri oli meitä vastassa ja kiinnitimme Cantanan luultavasti samaan poijuun kun käydessämme täällä edellisen kerran vähän ennen joulua.
Hinnoittelu on epämääräistä. Ennen joulua hintapyyntö poijusta oli 80 EC$ mutta saimme sen silloin tingittyä 40 EC$:iin. Nyt hintapyyntö oli 60 EC$ ja maksoimme siitä 50 EC€. Korkeampi hinta johtuu "high seasonista"!
Marigot Bay on todella kaunis lahti ja täällä pääsimme pitkästä aikaa taas uimaan puhtaaseen mereen. Rodney Bay:ssä ei vesi juurikaan vaihdu joten siellä ei todella voi uida, sama koskee Le Marinia.
Spica saapui viereiselle poijulle ja kävimme ensin yhdessä selvittelemässä miten nyt tästä maasta poistutaan. Olimme ymmärtäneet Luna Azzurralta että on mahdollista jäädä vielä 72 tunniksi maahan ulostsekkauksen jälkeen mutta tämä tieto ei pitänyt paikkansa vaan maasta on poistuttava 24 h:n kuluessa. Meidän on siis tultava aamulla uudestaan.


Tuttu banaanikauppias, jolle Maija lahjoitti Suomen lipulla koristellun porohatun (valitettavasti yksityiskohdat eivät näy kuvassa)

Kävimme spicalaisten kanssa rannassa olevassa ravintolassa, Doolittle:ssä, ”Happy Hourseilla” jossa nautimme rommipunssit puoleen hintaan. Doolittlessä on kuulemma joskus filmattu samanniminen elokuva, siitä ravintolan nimi!

Maijan ja Toomaksen kanssa Doolitlessä
Mikko oli saanut läksiäislahjaksi ruotsalaisilta kollegoiltaan Stieg Larssonin trilogian kaksi ensimmäistä osaa ja aloitti nyt lukemaan osa 1:tä. Näiden kirjojen kanssa käy kuulemma niin että kun lukeminen aloitetaan niin kirjaa ei lasketa kädestä ennen kuin kaikki 500 sivua on luettu. Riitta on matkan aikana lukenut lukemattoman määrän kirjoja ja on vaihdellut niitä muitten suomalaisten kanssa. Mukavaa ajanvietettä.

Sunday, January 17, 2010

17.1 Rodney Bay Standby

Kävimme aamulla keskuksen marketissa ruokaostoksilla. Tavattuamme spicalaiset herkuttelemassa kanankoipien kanssa KFC:ssä, saimme heiltä jollakyydin takaisin kotiin.
Kotmatkalla meidät yllätti rankka sadekuuro mutta se oli tyypillisesti hyvin lyhytaikainen ja aurinko kuivatti meidät nopeasti.
Mikkoa oli pitkään vaivannut ongelma, mistä vettä valuu karttalaatikkoomme. Vesi on jo aikaisemmin aihettanut vaurioita joihinkin karttoihimme ja onhan niitä kuivatettu sekä sisällä että ulkona parikin kertaa matkamme aikana. Edellinen  korjaus ei selvästi ollut riittävä joten Riitta suihkutti nyt letkulla vettä istumalaatikkoon jolloin Mikko seurasi alhaalta mistä sitä vuotaa sisään. Ongelmakohta paikallistettiinkiin nopeasti: vetä valuu ohjauspylvään tukikaarien kohdalta autopilootin virtakaapelin reijästä karttalaatikkoon. Tänään on siis taas töitä!
Nyt on sunnuntai ja venetarvikeliike on kiinni, mutta s/y Cara Mialta saimme tarvittavan paikkausaineen, sikaflexin, ja paikkaus saatiin tehtyä. Toivottavasti ei enää vuoda!

16.1 Rodney Bay Standby

Päätimme jäädä vielä pariksi päivää tänne Rodney Bayihin. Täällä on hyvä ja edullinen marina ja elämä on täällä siksi helppoa. Kaupat ovat lähellä, vettä ja sähköä saa laiturista ja liikkuminen on niiiin yksinkertaista kun emme tarvitse jollaa.
Keväällä oli purjemaakarimme North lisännyt isopurjeeseen 3:n reivirivin ARC:n vaatimusten mukaisesti. Sen ansiosta voi isopurjeen pinta-alaa pienentää 40 %:iin sen täydestä koosta. 3:tta reiviä emme Atlantilla tarvinneet mutta kokeiltuamme myöhemmin miten se toimii, totesimme että ei toimi. Cantanassa ei ollut edes 3:tta reiviköyttä millä purjetta olisi voitu reivata! Siis pelkkä katsastusvaruste!
Olemme varautuneet selvästi kovempiin tuuliin kotimatkallamme jolloin 3:tta reiviäkin tulemme todennäköisesti kaipaamaan. Tänään oli siis sopiva päivä laittaa sekin asia kuntoon.
Riitta kävi Maijan kanssa lounaalla Rodney Bayn keskustassa jona aikana Mikko sai rauhassa tehdä tarvittavat muutokset.
Nyt olemme tältäkin osin varautuneet kotimatkan haasteille.
Illalla kävimme syömässä Bosunissa. Riitalle katkarapusalaattia ja Mikko herkutteli grillatulla mahimahilla.
Katselimme illalla ranskalaisen elokuva, Pianonopettajan. Aika karmea tarina mutta ei se kuitenkaan vienyt yöuniamme.

Saturday, January 16, 2010

15.1 Rodney Bay, Standby

Mikko osti aamulla s/y Pauliinan Markulta uuden RAY 54E-VHF-radion ja asensi sen Toomaksen avustamana samantien Cantanaan.
Ero vanhaan perinteiseen Sailorin VHF:ään on sen DSC-ominaisuudessa. DSC tarkoittaa digitaaliselektiivikutsua ja DSC:llä varustetulla radiolla voidaan kutsua suoraan toista asemaa jos sen MMSI-numero on tiedossa. Kutsun saatuaan vastaanottajan radiossa soi merkkiääni aivan kuten puhelimessa. Laitteen kaiutinta ei tarvitse enää pitää päällä jolloin muiden veneilijöiden höpötyksiä ei tarvitse kuunnella (jollei halua!).
Turvallisuuden kannalta DSC:n tärkein ominaisuus on kieltämättä sen mahdollisuus lähettää hätäkutsuja nappia (itse asiassa kahta punaista nappia samanaikaisesti) painamalla. Koska radio on myös kytketty veneen gps:ään, menee hätäkutsun mukana myös aluksen tarkka sijainti.
Asennuksissa päivä sujuikin ihan mukavasti ja molempien yllätykseksi laite rupesi heti toimimaan oikein.


Radion asennus käynnissä


Toimii!
DSC-radiot ovat nykyaikaa ja korvaavat kyllä vähitellen perinteiset radiolaitteet lähes kokonaan.
Asennuksen jälkeen Mikko vei Toomaksen edustuslounaalle H2O:lle. Söimme sen verran tuhdin lounaan että illalliseksi riitti pelkkä iltapala.
Riitta kävi Maijan kanssa shoppailemassa sillä aikaa kun miehet hikoilivat veneessä kaapelien ja kaikenlaisten kytkentöjen kanssa.
Saimme Markulta myös kopioituja paljon elokuvia ja jaksoimme katsoa illalla niistä jo 2 kpl.
Elokuvien katselu, kuten PC:n käyttö tietysti muutenkin, kuluttaa paljon sähköä joten silloin on hyvä olla kytkettynä maasähköön.

Thursday, January 14, 2010

14.1 Le Marin- Rodney Bay, 23 nm

Mikko kävi heti aamulla huolehtimassa sekä maastalähdöstä viranomaisten luona että satamakonttorissa satamamaksuista ja irrotimme köydet noin 10:30.
Tänään saimme todella mukavan ja helpon 15 solmun sivutuulen ja purjehdimmekin pelkällä genualla takaisin Rodney Bayhin.
Perillä olimme n 16 ja saimme nyt paikan J 14, isompien veneiden laiturista.
Markku Luoto s/y Pauliinasta tuli tapaamaan meitä , hän on vielä viikon verran Rodneyssä.

Wednesday, January 13, 2010

13.1 Le Marin, Standby

Totesimme että Cantanan valot (sisä- ja purjehdusvalot!) toimivat nyt hyvin heikosti.
Syykin löytyi nopeasti: monet kytkennät ovat pahasti hapettuneet. Mikko sai siis toivomiaan uusia haasteita ja puhdisti kaikki mittaritaulun epäilyttävät kytkennöt Riitan hammasharjalla. Tulos oli toivottava eli nyt kaikki toimii taas ihan hyvin.
Juttelimme taas Spicalaisten kanssa loppuelämämme suunnitelmista.
Päädyimme lopulta siihen että purjehdimme huomenna takaisin Rodney Bayhin ja jatkamme sieltä etelään aina Grenadalle saakka. Grenada on jäänyt meiltä näkemättä ja olimme saaaneet mm. Reijolta viestin että siellä kannattaisi ehdottomasti käydä.
Suunnitelmia on hyvä tehdä mutta niitä pitää myös tarvittaessa päivittää, jos syytä ilmenee.
Jos nyt purjehtisimme kohti pohjoista kuten vielä eilen suunnittelimme, olisi paluu etelään kohti vallitsevia idän puoleisia tuulia melko työlästä.
Meillä on vielä runsaasti aikaa täällä Karibialla joten siinäkin mielessä tämä vaikuttaa hyvältä ratkaisulta. Meistä on myös tosi mukavaa purjehtia yhdessä hyvien ystävien kanssa!
Kävimme iltapäivällä spicalaisten kanssa jollalla Annetten marketissa täydentämässä ruoka- ja juomavarastojamme. Tapasimme marketin edustalla suomalaisen pariskunnan, Riitan ja Jorman, jotka olivat purjehtineet tänne muutama vuosi sitten ja päättäneet jättää veneensä, Dragon 2 / Bavaria 39, tänne ja viettä talvet täällä purjehtien. Saimme heiltä myös muutaman hyvän vinkin ja hekin  suosittelivat tutustumista Grenadaan.

Paikallisten vauhdikasta kilpailua.

Saimme iltapäivällä Tiinalta tekstiviestin missä hän kysyi että emmehän ole Haitilla? Emme heti ymmärtäneet mitä vikaa Haitissa on mutta avattuamme netin ja luettuamme uutiset tuhoisasta maanjäristyksestä, ymmärsimme hyvinkin. Täällä on kaikki rauhallista mutta kuulemma tsunamisvaroitus oli jo annettu ja myöhemmin  peruttu.