Thursday, March 4, 2010

4.3 St Pierre - Roseau, Dominica, 34 nm 15 17 N 61 23 W





Yöllä oli St Pierren lahdessa melkoinen swelli ja vene hyppeli kuin mikäkin kiimainen sonni! Nukkuminen ei oikein onnistunut ja nousimme jo ennen klo 7 aamiaiselle.
Lähdimme liikkeelle jo klo 08 ja purjehdimme reipasta 6-7 solmun vauhtia Roseauhin, Dominican pääkaupunkiin. Tuuli oli reipasta jopa >30 solmua ja välillä tosi puuskaista.
Boatboy nimeltään Marc oli meitä Roseaun edustalla vastassa ja ohjasi meidät rannan lähellä olevaan suojaiseen poijuun. Poijut omistaa Pancho-niminen henkilö joka veloittaa niiden käytöstä 10 US$/yö.
Mikko lähti saman tien Marcin kanssa veneellä kaupungin toisella puolella olevaan tulliin ja sai tsekattua meidät sisään maahan.
Pientä hämmennystä! Ensin tullimies kertoi että saamme olla täällä jopa 14 vrk eikä meidän tarvitse edes tsekata itseämme enää erikseen ulos. Kun leimat tuli lyötyä, kertoi tullimies että meidän pitäisi Portsmouthissa kuitenkin käydä tullissa ja tsekata itsemme ulos? Tullimies oli hyvin ystävällinen ja avulias mutta tätä emme oikein ymmärtäneet? Doylen oppaassakin oli mainittu että Dominica haluaa parantaa houkuttelevuuttaan veneilijöiden keskuudessa karsimalla turhaa byrokratiaa tällä 14 vrk:n säännöllä.
Mikon palatessa Cantanalle, tuli toinen boatboy veneelle ja kertoi että poijumme olikin varattu yhdelle englantilaiselle katamaraanille. Heidän kaverinsa oli jo oman katamaraaninsa kanssa naapuripojussa. Meidän piti siis siirtää veneemme hieman ulommaksi. Mikäpä siinä, siirrettiin. Täällä oli kuitenkin swelli pahempi ja ongelmaksi muodostui myös toinen poiju joka oli aivan liian lähellä meitä. Veneen liikkuessa tuulen mukanaa osui ko. poiju usein veneen kylkeen. Varsinkin yöllä siihen kolinaan oli ikävä herätä!
Olimme nyt melko kaukana keskustasta ja palveluista emmekä nähneet mitään tarvetta mennä maihin.
Nyt olemme saapuneet uuteen maahan ja sehän tietää Cantanan protokollan mukaan pulloa samppanjaa! Onneksi tuli Le Marinissa käytyä ostoksilla
Illalla syttyi vuorella luultavasti jonkunlainen tulipalo. Liekit roihusivat mutta mitään hälytysajoneuvon ääntä emme kuulleet. Kuulimme aamulla Pancholta etä kyseessä olisi pieni tulivuorenpurkaus. Maa on täällä rutikuivaa. Aamulla paikasta nousi edelleen sankkaa savua.

Wednesday, March 3, 2010

3.3 St Pierre Standby







Jäimme vielä täksi päiväksi St Pierreen.
Kävelimme vuoren rinteelle olevalle Neitsyt Maria-patsaalle josta avautui upeat näköalat kaupungin ylle.
Päivällä alkoi tuulla kovempaa, puuskissa yli 25 solmua,ja tuulen suunta oli kääntynyt enemmän etelänpuoleiseksi joten olomme lahdessa oli melko keinuva. Ankkurimme tuntui kuitenkin pitävän.
Mikko kävi tsekkaamassa meidät ulos L´Escapade-ravintolassa jossa on myös internet-piste. Ulostsekkaus on täällä ulkoistettu: Jokainen täyttää ravintolan PC:llä ilmoituksen ja antaa sen allekirjoitettuna ravintolan pitäjälle.

2.3 Anse Mitan - St Pierre 15 nm, 14 45N 61 11W








Nostimme ankkurin n klo 9 ja lähdimme taas liikkeelle.
Heti satamasta päästyämme tuli GPS:än lokiin 7000 nm täyteen lähtömme jälkeen Laurinlahdesta 16.6. Ehkä saman verran on vielä jäljellä ennen kuin olemme taas Laurinlahdessa?
Leppoisa sivumyötäinen ja saavuimme St Pierreen n klo 12.30. St Pierre sijaitsee Mount Peélen tulivuoren juurella. St Pierreä on kutsuttu Karibian Pariisiksi ja oli ennen vanhaan Martiniquen sosiaalisin ja kulttuurisin kaupunki. Tällä oli runsaasti sokeri- ja kahviplantaaseja ja niillä rikastuneita omistajia. Tulivuori purkautui 1902 ja aiheutti paljon tuhoja St Pierressä. Lähes 30 000 asukasta kuoli ja vain 2 selvisivät hengissä, yksi joka istui vankilassa ja eräs toinen joka sattui olemaan omassa kellarissaan.
Ankkuroimme kaupungin keskustan edessä olevaan lahteen, lähellä pitkää laituria jossa voi myös säilyttää jollia. Ranta syvenee melko pian ja laskimme ankkurimme 4,5 m:n syvyyteen ja päästimme 20 m ketjua. Ankkuri tuntui taas pitävän. Mikko kävi snorklaamalla tarkastamassa että ankkuri puree hyvin.
Lokimme ei ollut antanut tänään mitään nopeuslukemia ja sitä on tapahtunut melko usein kun lähdemme liikkeelle oltuamme muutaman päivän samassa paikassa. Anturin rattaaseen kasvaa näkkejä jotka estää sen pyörimisen. Usein vika saadaan korjattua sillä että anturi löysätään ja käännetään 180 astetta. Nyt ei tämä pika-apu enää tepsinyt eikä Mikko halunnut nostaa koko anturia ylös koska silloin veneeseen tulee samalla litrakaupalla Atlanttia! Nyt tuli anturikin puhdistettua samalla sukelluksella.
Soudimme maihin ja yllätys, yllätys! Pata Andersson oli meitä vastassa laiturilla. Hän oli Martinan ja Takolanderin pariskunnan kanssa rannan ravintolassa lounaalla ja nähnyt Cantanan lahdessa. He olivat jo luovuttaneet Luna Azurran Le Marinissa ja vuokranneet auton kiertääkseen Martiniquea. Liityimme heidän seuraansa ja oli todella mukava tavata vanhoja ystäviä.
Kävimme 8 a´Huit kaupassa täydentämässä ruokavarastojamme.
Mikko yritti sen jälkeen löytää nettikahvilan mutta ei löytänyt avoinna olevaa. Täällä on L´Escapade-niminen kahvila jossa on Internet ja wifi ja samassa paikassa voi myös tullata itsensä sisään tai ulos Martiniquelta. Ko. liike on suljettuna 15–18välisenä aikana.
Illalla katsoimme ”Mäklarna”-sarja jatkoa.

1.3 Anse Mitan Standby


Päätimme jäädä vielä tänne Anse Mitaniin. Minnekään kun ei ole kiire niin miksi sitten hosua paikasta toiseen?
Soudimme laiturille ja veimme ison IKEA-kassillisen pyykkiä pesulaan pestäväksi. Saisimme ne takaisin 11.45 ja odotusajan käytimme sähköpostien lukemiseen ja niihin vastaamiseen sekä tietysti blogimme päivitykseen La Marina-ravintolassa.
Iltapäivällä tänne saapui ruotsalainen yksinpurjehtija Maxi-veneellään, s/ y Matilda. Hän oli purjehtinut yksin Atlantin yli ja aikaa oli kulunut 33 vrk. Ruoka oli jo alkanut olla lopussa, samoin polttoaine kun hän vihdoin saapui Karibialle. Hän lentää muutaman viikon kuluttua takaisin ja toinen miehistö purjehtii veneen huhtikuun lopussa takaisin Ruotsiin. Mikko kävi vaihtamassa hänen kanssaan muutaman luetun kirjan jonka olimme saaneet Grenadalla s/y Elleviltä.
Mikko huomasi s/y Lollon blogista että Irmi ja Torsten ovat menneet 26.2 naimisiin Young Islandilla. Hertzliche Glückwünsche!
Illalla katsoimme Spicalta lainattua DVD:tä ”Mäklarna”. Todella hauska sarja asunnonvälittäjien arjesta!.

Monday, March 1, 2010

28.2 Anse Mitan Standby





Jäimme vielä Anse Mitaniin.
Tänään on sunnuntai ja uimarannoille kerääntyi, kuten eilenkin lauantaina, paljon paikallisia ihmisiä viettämään viikonloppua.
Vieressämme ollut saksalainen HR oli lähdössä pois ja heidän nostaessa ankkuriansa nousi pohjasta jotain aivan muuta. Olisikohan olut joku vanha hummeripyydys tai vastaavaa? Painiskeltuaan aikansa sen kanssa, he saivat ankkurinsa ylös ja siirtyivät seuraavaan satamaan.
Cantanan vessan vesipumppu reistaili, eli kahva irtosi sen männästä jolloin vettä ei voitu pumpata. Työkalupakki esille mutta sieltä ei löytynyt riittävän suurta jakoavainta pumpun avaamiseksi. Mikko kävi myös jollalla kysymässä apua naapuriveneiltä mutta harvalla matkaveneilijällä on putkimiehen työkaluja mukanaan. Mikko onnistui kuitenkin korjaamaan sen ainakin väliaikaisesti kiertämällä kahvan takaisin männän kierteisiin. Toivottavasti pysyy myös siinä.
Riitta kävi tänään läpi kaikki elintarvikkeemme etsien samalla olemmeko saaneet ylimääräisiä asukkaita. Emme onneksi ole!
Muuten päivä sujui uimisen ja lukemisen merkeissä. Mikko sai luettua Henning Mankellin ”Kiinalainen” - kirjansa ja Riitta jatkoi ”Koneen Ruhtinasta”.
Auringonlasku suoraan Karibian Mereen ei jätä ketään kylmäksi

Saturday, February 27, 2010

27.2 Anse Mitan Standby









Retkipäivä.
Päätimme käydä saaren pääkaupungissa Fort de Francessa. Lautta lähti klo 1130 ja matka kesti parikymmentä minuuttia.
Fort de France on pieni suurkaupunki mutta sieltä saa lähes kaikkea mitä tarvitaan. Verrattuna esim. Grenadan St Georgeen kaupunki on siistimpi ja modernimpi ja sekoitus Karibiaa ja Ranskaa.
Kävelimme kaupungilla ja kiipesimme myös kalliolle jossa oli jonkunlainen rukoushuone. Täältä ovat hienot näköalat alhaalla olevaan kaupunkiin. Ihmettelimme ranskalais-karibialaista arkkitehtuuria. Voittavatkohan rumuudessaan suomalaiset lasijulkisivutoimistot??
Löysimme myös jonkunlaisen marketin josta ostimme ruokaa ja patonkeja. Jatkaessamme kävelyä löysimme hienon ja monipuolisen kauppakeskuksen jossa oli myös Carrefourin valintamyymälä. Carrefour on Ranskan Stocka! Mikko kävi ostamassa soijakastiketta jota olimme metsästäneet monen päivän ajan tuloksetta.
Martinique on todella osa Ranskaa ja mm.lennot Pariisista Fort de Franceen ovat edullisia koska kyseessähän on kotimaanlento. Tämän huomaa myös kielestä. Ranskaa puhutaan kaikialla eikä edes missään opasteissa ole muunkielistä tekstiä. Mikko on yrittänyt löytää englannninkielisiä lehtiä mutta ihan turhaan.
Palasimme Anse Mitaniin 13.40 lautalla mutta lautta ei ajanut suoraan vaan kiersi ensin parin muun lomakeskuksen kautta. Perillä olimme 40 min kuluttua ja päätimme jäädä marinaan salaatti-välipalalle ja hoitamaan nettiasioitamme.

26.2 Anse Mitan Standby








Yö oli ollut taas harvinaisen tyyni.
Lähellämme ankkuroi muitakin veneitä ja tuulen kääntyessä kaikki veneet kääntyvät samaan suuntaan, joten emme usko että ne voisivat törmätä toisiinsa. Meillä on ankkuriketjua ulkona vain 20 m joten liikumme vain oman 40m:n ympyrämme sisäpuolella.
Aamiaisemme jälkeen soudimme sadan metrin päässä olevalle lautta-laiturille. Kiinnitimme jollamme laituriin ja kävelimme sieltä Anse Mitanin keskustaan. Kierrettyämme tässä pienessä kylässä aikamme, löysimme Internet-pisteen La Marin-ravintolasta. Joimme kummatkin pullon light-kokista ja saimme 2 tuntia surffailuaikaa.
Kylä on, kuten esitekin osasi kertoa, todella täynnä pieniä ravintoloita ja hotelleja. Tällä on myös pieni marina joka tuntui olevan melko täynnä. Mikko kävi marinan toimistossa kysyäkseen onko sellaista wifi-yhteyttä saatavissa joka toimisi ankkurissa olevissa veneissä. Satamakapteeni oli pitkään puhelimessa ja siellä oli muitakin ihmisiä jonottamassa, joten asia jäi selvittämättä. Aivan ankkuripaikkaamme vastapäätä on Bambou-hotelli ja sieltä saamme veneellemme saakka todella hyvä signaalin mutta heidän yhteytensä on valitettavasti vain hotellin asukkaiden käytössä.
Löysimme myös Doylen pilottikirjassa kehutun supermarketin, 8 á Huitin, muta hyllyt loistivat lähinnä tyhjyyttään. Ilmeisesti asukkaat ovat tottuneet syömään ravintoloissa koska mitään kunnon ruokakauppaa emme onnistuneet täältä löytämään. Saimme kuitenkin hankittuamme tarvitsemamme. Riitta osti vielä vihanneksia ja hedelmiä torimummolta
Riitta lähetti muutaman postikortin ja löysi itselleen yhdestä boutiquesta kilpikonnapaidan.
Palasimme veneelle jossa nautimme välipalan ja lueskelimme. Tänään on ollut melko pilvistä mutta edelleen hyvin lämmintä ja hiostavaa. Tuuli oli myös edelleen heikkoa ja vaihtelevansuuntaista.