Sunday, August 23, 2009

23.8 Santiago de Compostella

















Teimme Maijan ja Toomaksen kanssa elämysmatkan keskiaikaiseen pyhiinvaelluskaupunkiin, Santiago de Compostellaan. Aamulla matkustimme ensin bussilla Noionaan, jossa oli bussin vaihto ja vajaa tunnin matka Santiagoon. Kiersimme kaupunkia ja kuvasimme sen kujia ja ennenkaikkea kuuluisaa katedraalia. Katedraalissa oli jumalanpalvelus meneillään ja väkeä oli satamäärin joko kuuntelemassa papin saarnaa tai ihailemassa uskomattomattoman upeita kullanhohtoisia koristuksia. Kaupunki vilisi eri maista tulleita rinkkaselkäisiä vaeltajia keppeineen. Iltapäivällä palasimme bussilla takaisin kotiimme Portosinoon. Todella onnistunut päivä ja oli hienoa pitää pieni tauko purjehduksesta.
Ilma oli edelleen aurinkoinen ja helteinen, vaikka ilmapuntarimme olikin laskenut hieman.

22.8 Camarinas-Portosin 40 nm







Lähtö klo 1030 ja aluksi koneella länteenpäin, mutta melko pian tuuli heräsi ja saimme vihdoin purjeet nostettua. Upea lenssi aurinkoisella Atlantilla. Maininki oli melkoinen ja lähellämme oleva purjevene katosi välillä melkein kokonaan näkyvistä. Vaikea arvioida niiden korkeutta, mutta ehkä ne olivat kivitalon korkuisia. Ei ehkä Stockan korkuisia, mutta ehkä jotain sen ja meidän autotallimme välistä!
Ohitimme vauhdilla Espanjan mantereen läntisimmän kohdan, Cap Finisterren iltapäivän aikana. s/y Spica otti kuvan Cantanasta, kun ohitimme Finisterren!
Saavuimme Spican kanssa samoihin aikoihin Ria de Muroksen lahdella olevaan Portosinon satamaan.
Ria de Muroksessa on useampia hyviä satamia, mutta pilotkirjamme suositteli nimenomaan Portosinoa, jossa olisi parhaat veneilypalvelut. Saimme hyvän aisapaikan vuorovesilaiturissa. Oikein hieno ja suojainen satama. Illalla rupesi tosin tuulemaan melko kovaa suoraan pohjoisesta peräämme, mutta aallonmurtajan ansiosta meillä ei ollut mitään hätää.

21.8 La Coruna-Camarinas 49 nm







Heräsimme jo klo 0700, koska tarkoituksemme oli heti aamulla jatkaa matkaamme. Vilkaisu ulos ei näyttänyt yhtään mitään eli näkyvyys sumun johdosta tosi huono.Takaisin pehkuhin ja klo 0800 uusi yritys, jolloin näkyvyys oli jo jonkun verran kohentunut.
Täytimme sekä vesi- että dieseltankit ja ajoimme ulos satamasta klo 1030.
Tuuli oli mitätön 0-3 m/s SW, mutta mainingit melkoisia, usemman metrin korkuisia. Hollantilainen ARC:iin osallistuvan veneen s/y Windflowerin kippari Vincent Bloem otti kuvia Cantanasta kun lähdimme tyrskyjen seassa ulos La Corunan lahdesta.
Tällä legillä tuli 2000 nm täyteen jotain nyt mainitaksemme!
Matka meni hyvin ja saavuimme Camarinaksen satamaan klo 1930, s/y Spican Maija ja Toomas ottivat meidän köytemme vastaan.
Camarinas on pieni kalastajakylä, jossa on myös hyvin varustettu vierasvenelaituri ja kaikki tarvittavat fasiliteetit saatavilla. Satama-allas vilisi 30-40 cm pitkiä kaloja, joiden pyydystäminen haavilla suoraan paistinpannuun olisi ollut helppoa!
Söimme kuitenkin veneessä La Corunassa ostamamme lohen.

20.8 La Coruna Standby

Aamulla satoi ja oli utuista, joten päätimme jäädä vielä La Corunaan.
Totesimme, että nyt ovat pahimmat kiiret loppuneet ja voimme jatkaa matkaamme ihan silloin kun meitä huvittaa ja säätila on siihen otollinen. Säätyyppi oli melko tyypillinen viime aikoin säihin nähden, aamulla usvaa tai sumua ja kansi kosteana mutta päivän mittaan aurinko lämmitti ja kirkasti ilman. Iltapäivisin hellettä!
Mikko vaihtoi koneen molemmat polttoainesuotimet ja ilmasi koneen.
Teimme 10 km juoksulenkin kaupungin ympäri ja iltaa istuimme Maijan ja Toomaksen s/y Spicassa juttelemassa mukavia.

Wednesday, August 19, 2009

19.8 La Coruna Standby




Kaunis ilma jatkuu.
Olimme varanneet pesutuvan täksi päiväksi, mutta mennessämme sinne pyykkiemme kanssa olivat molemmat koneet jo varattuna ja lisäksi joku oli jättänyt ison kasan märkiä vaatteita jonottamaan. Tällaista tämä matkapurjehtijoiden pyykinpesu on. Päätimme suoriutua tehtävästä helpolla ja kannoimme koko kassillisemme pyykkiä paikalliseen pesulaan, jossa niiden luvattiin olevan valmiita iltaan mennessä. Saimme ison IKEA:n kassillisen vaatteita ja lakanoita pestyä ja silitettyä 15 €:lla!
Kävelimme kaupungille ja kiipesimme maailman vanhimman yhä toiminnassa olevan majakan, Herculeksen tornin huipulle. Majakka on rakennettu lähes 2000 vuotta sitten roomalaisten toimesta ja toki moneen kertaan sen jälkeen restauroitu. Voimme vain kuvitella miten, roomalaiset legioonalaiset aikoinaan kiipesivät samoja portaita kuin me nyt!
Tutustuimme myös La Corunan kuuluisaan akvaarioon, jossa ihmettelimme meren eläviä - näimme jopa hain pelottavine hampaineen.
Istuimme iltaa Annen ja Arin kanssa s/y Seilissä juttelemassa mukavia.

18.8. La Coruna Standby




Aamulla oli sumua, mutta mitä väliä sillä on, koska päätimme viettää muutaman päivän täällä La Corunassa ja tutustua kaupunkiin hieman paremmin.
Kävimme maksamassa satamamaksun ja täällä saa kolmannen yön ilmaiseksi, kun maksaa kahdesta.
La Coruna on melko iso kaupunki, asukkaita 250 000. Teimme kävelykierroksen kaupunkiin ja kävimme samalla myös ruokakaupassa.
Iltapäivällä s/y Seilin porukka, Ari ja Anne Ora tulivat käymään Cantanassa. Ari ja Anne ovat lähteneet maailmanympärimatkalle ja mielenkiintoisia juttujahan riitti. Seuraamme liittyi vielä s/y Spica, joka on myös ilmoittautunut ARC:iin Finngulf 38:lla.
Söimme illalliseksi todella herkullisia langustineja keskustan katuravintolassa. Jälkiruoan suhteen päätimme olla ennakkoluulottomia ja tilata listalta ihan mitä vain ja sitten jännittää mitä meille tuodaan. Riitta valitsi Negriton ja Mikko Cornetten. Saimme Unileverin jäätelötötteröt! Söimmehän me nekin.

Tuesday, August 18, 2009

15-17.8 Camaret-Sur-Mer - La Coruna 327 nm







































15.8
Sääennusteiden mukaan oli Biskajalle nyt tulossa lähinnä heikkoja luoteen- ja koillisenpuoleisia tuulia. Tämän piti jatkua ainakin 3 päivän ajan, joten päätimme samantien aloittaa ylityksen. Täytimme veneen vesi- ja dieseltankit ja kävimme suihkussa sekä maksamassa satamamaksun satamakonttorissa.
Sää oli aivan tyyni, joten puksuttelimme koneella suoraan Biskajalle. Jätettyämme taaksemme Ranskan, laskimme myös Ranskan kohteliaisuuslipun oikeasta saalingista ja nostimme sen paikalle Espanjan lipun.
Illansuussa tuuli pikkuhiljaa heräsi ja ajettuamme 45 nm koneella saimme vihdoin myös purjeet ylös, mutta tuuli oli edelleen liian hiljainen moottorin sammuttamiseksi.
Matkaa oli kaiken kaikkiaan 335 nm, joten arvioimme ylityksen kestävän 3-4 vrk. Aurinko paistoi ja näkyvyys vaihteli ihan hyvästä hieman utuisempaan. Laivoja näimme vain muutaman emmekä lähtömme jälkeen nähneet muita purjeveneitäkään.
Aikamme kuluksi järjestimme laivamaskottiemme nimikilpailun. Tupun ja Anin lahjoittama laivakoira sai nimekseen Vinssi ja Tiinan lahjoittama nalle ristittiin Skuutiksi. Vinssin nimen lainasimme hyvien ystäviemme s/y Ancelan koiran nimestä. Kiitos Klasu ja Anja! Nyt on sekin asia järjestyksessä!
Söimme illalla Riitan valmistaman katkarapuherkun.
Tavoitteemme oli jakaa yö edes jollain tavalla vahtivuoroihin, jotta saisimme molemmat jonkun verran lepoa. Koko yön valvominen ei pidemmälla matkalla ole hyväksi, joten toivomme pääsevämme edes jonkunlaiseen nukkumisrytmiin. Riitalla on oikein hyvät unenlahjat, mutta Mikon unentarve on selvästi pienempi.
Delfiiniparvi ilahdutti meitä illalla sukeltelemalla ja hyppimällä veneemme ympärillä.
Riitta meni nukkumaan klo 2300 jolloin Mikko otti ensimmäisen vahdin.

16.8
Yö oli kirkas ja selvästi kuivempi kuin edellinen yö. Taivaalle ilmestyi myös runsaasti tähtiä ja klo 0210 ilmestyi kuun palanenkin sinne.
Yksi kalastajalaiva liikkui kaukana kotivesiltään keltainen vilkkuvalo mastossaan, ilmeisesti merkkinä jonkunlaisen pyydyksen vedosta. Paras kiertää kaukaa, ettei joudu rysään! Saavuttaesamme alueen jossa meren syvyys laskee n 150 m:sta jopa 4000 m:iin meni kaikuluotaimemme sekaisin, koska se ei kykene vastaanottamaan kaikuja niin syvältä. Laitteen mukaan oli veden syvyys alle 10 m, jolloin Mikko jo kuvitteli, että allamme uiskentelee iso valas! Tosiasioiden selvittyä ei kaikuluotaimeen enää kannata tuijottaa näin syvällä.
Vahdinvaihto oli klo 0630, jolloin Mikko pääsi vuorostaan lepäämään. Tuulet olivat koko yön hyvin kevyitä, 2-3 m/s ja yrittäessämme aina välillä sammuttaa moottorin edetäksemme purjein niin GPS:n ilmoittama arvioitu saapumisaika La Corunaan siirtyi noin vuorokaudella. Ei auttanut muu kun pitää konettä päällä.
Biskajahan on kuulu kovista myrskyistään, mutta onneksemme se oli nyt meille ensikertalaisille armollinen, toki jonkun verran enemmän tuulta olisimme toivoneet.
Vuorokauden kuluttua lähdöstämme olimme edenneet 137 nm, joka on ihan hyvä saavutus ja jos matka etenee yhtä verkkaisesti saavumme perille maanantain kuluessa. Se olisi mainiota, koska tiistaiksi on ennustettu jo kovempia kelejä.
Meri on nyt muuttunut selvästi tummanharmaasta valtameren siniseksi!
Huollon tarvetta löytyy matkaveneessä aina! Nyt on ongelmaksi tullut PC:n temppuilu. Kun kirjoitamme tekstiä niin kursori hyppii jatkuvasti johonkin toiseen paikkaan tekstissä, joten pitää koko ajan seurata missä se liikkuu. Todella hankalaa ja aikaavievää puuhaa kun tekstiä joutuu jatkuvasti korjaamaan. Saimme tähän kuitenkin hyvän neuvon Stefanilta joka epäili että kytketty GPS häiritsee PC:n toimintaa! Kytkimme sen irti ja nyt se toimii taas. Tuhannet kiitokset Stefanille!
Olemme nyt Biskajan ylityksen puolessa välissä ja sen lisäksi, että veden väri on muuttunut siniseksi on se myös lämmennyt. Ranskassa vesi oli alle 15 asteista, jopa 12 astetta, Hollannissa 18-19 astetta ja nyt taas 19,5 astetta keskellä Biskajaa. Ilmakin on lämmennyt, nyt jo 27 astetta. Olemme selvästi tulossa etelään!

17.8
Taivas meni yöllä pilveen, joten tähdistä ja kuun ohuesta siivusta ei ollut mitään apua. Yö oli todella pimeä. Mikko oli vahdissa klo 23-04, jonka jälkeen sai nukkua klo 0800 saakka Riitan vahtiessa. Joitakin rahtilaivoja näkyi tutkassa ja vain yksi toinen purjevene.
Tuuli oli edelleen tosi heikko, 1-2 m/s vaihtelevasta suunnasta, mutta mainingit ja ristiaallokko keinuttivat mukavasti venettämme.
Aamu alkoi aurinkoisena ja tästä näytti tulevan kaunis ja lämmin päivä.
Joutessamme siivosimme Cantanaa satamakuntoon ja nautimme lämmöstä ja auringonpaisteesta.
Muutama delfiini tuli bongattua, mutta ne eivät nyt seuranneet meitä kuten edellisellä kerralla. Noin klo 1200 saimme Espanjan Galician komeat kalliot näkyviin ja illalla klo 2030 saavuimme vihdoin La Corunan satamaan. Olimme VHF:llä yhteydessä satamaan ja satamamestari oli meitä jo laiturilla vastassa ja auttoi veneen kiinnityksesä. Satama on todella suuri, mutta melko tyhjä. Merkillepantavaa on pohjoismaisten veneiden runsaus. Satamassa oli pari ruotsalaista, norjalaisia ja tanskalaisia. Arviolta puolet vierasveneistä oli pohjoismaalaisia! Tähän saakka ovat hollantilaiset edustaneet ylivoimaisesti suurinta kansallisuutta. Yöllä meidän jo nukkuessamme oli toinenkin suomalaisvene, s/y Seili, saapunut satamaan.
Tämän "pelätyn" Biskajan ylitys meni kaiken kaikkiaan hyvin vaikka olisimme toivoneet kovempia tuulia, jottei meidän olisi tarvinnut käyttää niin paljon konetta, mutta tässä tapauksessa parempi liian vähän kuin liikaa! Päivämatkamme oli n 135 nm/vrk ja kokonaismatkaksi tuli 327 nm. Riitalla on hiukan taipumusta merisairauteen, mutta tällä kertaa ei ollut mitään vaikeuksia pahoinvointilääkkeiden ansiosta (Aulille kiitos neuvosta!). Pitkä matka sujuu mukavammin, kun voi sisälläkin puuhastella kaikessa rauhassa.