Monday, June 29, 2009

29.6 Borgholm-Kalmar 16 nm




Hieno helteinen ilma jatkui ja lenssasimme taas Parasailorilla Kalmarin satamaan. Kävimme Kalmarin upeassa keskiaikaisessa linnassa opastetulla kierroksella, jonka jälkeen söimme pubiruokaa ennen COOP:iin ostoksille menoa.
Ystävämme Markus ja Carola olivat myös saapuneet satamaan s/y Togglesilla.

28.6 Byxelkrok-Borgholm 29 nm


Nautimme rauhassa aamiaisen istumalaatikossa ja irrotimme köydet n. klo 10. Ulos konevoimin, mutta saimme pian Parasailorin ylös ja purjehdimme pelkästään sillä 5-6 solmun nopeutta ja Heikin ohjaamana Borgholmeniin. Meillä kävi tosi tuuri, kun rannassa sattui olemaan juuri menossa rockkonsertti. Sen lisäksi Strandhotellissa oli happy hour, joten sekä söimme että joimme viiniä puoleen hintaan Celindan Jaanan ja Chrissen kanssa. Ilta päättyi samppanjaan ja mansikoihin Cantanan istumalaatikossa.

27.6 Visby-Byxelkrok 45 nm


Hieno lenssi Heikin ohjaamana Öölannin pohjoiskärjessä olevaan Byxelkrokin vanhaan kalasatamaan. Valitettavasti kalakauppa oli jo kiinni joten söimme kotimaisia " vihanneksia" Chrisse otti köytemme vastaan.

26.6 Visby Standby

Kaunis ja helteinen mutta melko kovatuulinen ilma jatkuu. Tutustuimme kaupunkiin ja kävimme ruokaostoksilla..Istuimme hetken iltaa jo Saarenmaalla tapaamamme s/y Allegron Jorman ja Merjan kanssa ja skoolasimme Jorman nimipäivän kunniaksi.

Friday, June 26, 2009

25.6 Visbyyssä







Aamulla nukuimme ensin pari tuntia, jonka jälkeen satamakapteeni pyysi meitä vaihtamaan laituripaikkaa koska satamaan oli tulossa suurempien veneiden ryhmä. Helleaalto jatkuu.
Tänään oli Kipparin synttärit ja sen kunniaksi joimme pullakahvit kahvilassa ja nautimme gourmet-aterian samppanjan kera Cantanassa.

24.6 Saarenmaa-Visby 136 nm


Kaunis ja helteinen sää jatkuu. Köydet irti klo 09:00 ja matkaan Itämeren halki kohti Gotlantia.
Harjoitukset Parasailorilla jatkuivat ja pienen hässäkän jälkeen saimme purjeen kunnolla ylös ja se veikin meitä kovaa vauhtia seuraavan 60 nm:n matkan. Purje poikkeaa tavallisesta spinnusta siten, että siinä on keskellä iso reikä, jossa on nostettava antava siipi. Purje vähentää veneen keinuntaa ja sitä voidaan käyttää myös ilman spinnupuomia. Kokeilimme aluksi puomin kanssa, mutta jättäessämme sen pois pääsi purje todella näyttämään mihin se pysyy. Vauhtimme pysyi navakassa 10-13 m/s tuulessa koko ajan hyvänä, mutta tuulen kääntyessä enemmän vastaiseksi otimme Parasailorin alas. Tuuli pysyi hyvänä koko matkan, mutta kieltämättä yö oli jo melko vilpoinen ja pitkä. Aamulla klo 09 saavuimme vihdoin Visbyn satamaan, jossa saimme hyvän paikan sisäsatamasta.

23.6 Saarenmaan Juhannusaatto


Nukuimme melkein klo 11:een saakka. Ystävällinen suomalainen satamakapteeni Juha Kivinen otti meidät vastaan ja sain tärkeimmät tiedot alueelta. Kyseessä on uusi satama, jossa ison aallonmurtajan takana tilaa niin risteilyalukselle kuin 30 pienveneellekin. Satamassa on myös pieni kioski, jossa myydään mm. salaatteja ja voileipiä.
Kauppaan on 6 km:n matka ja Kuresaareen n. 40 km.
Vuokrasimme kioskista polkupyörät ja teimme parin tunnin lenkin niemen rantaraittia pitkin. Upeata kalkkikivi-rantaa ja vesi kristallinkirkasta!

Kävimme myös katsastamassa Estonian muistomerkin.

Virossa vietetään tänään 23.6 juhannusaattoa kuten Suomessa ennen vanhaan, joten saimme viettää juhannusta tänä vuonna myös todella helteisissä olosuhteissa vastapainona Matgrufvanin juhannuksen koleaan säähän.
Varasimme sataman saunan, mutta valitettavasti ovi oli mennyt takalukkoon ja sen avaaminen kesti sataman henkilökunnalta pari tuntia. Saunasysteemi on kieltämättä täällä melko erikoinen. Saunan pukuhuoneessa on myös vierassataman vessa ja suihku ja voin vain kuvitella, jos naisten saunavuoron aikana miesporukka tulee heidän pukuhuoneensa veskiä tai suihkua käyttämään?
Hyvityksenä satama tarjosi meille saunaoluet ja siiderit. Kiitokset kuitenkin hyvästä palvelusta!!