Saturday, September 12, 2009

11.9 Lissabon Standby






Tänään oli työpäivä eli asioiden hoitamista.
Kippari lähti kävelemään Belemiin, josta piti löytää venetarvikeliike pikkuhankintoja varten. Ei kuitenkaan löytynyt sitä mitä kaipasimme, joten 10 km:n lenkki meni kuntoilun puolelle. Kipparska meni keskustaan ostoksille ja löysi ainakin kivan olkalaukun. Iltapäivällä treffit nettikahvilassa, jossa saimme vihdoin blogiamme päivitettyä.
Iridiumin piti saapua satamaan 1800 mennessä, mutta tiedustellessani asiaa TNT:ltä kuulin, ettei sitä ole voitu toimittaa koska osoite oli puutteellinen. Nyt on perjantai-iltapäivä ja puhelin luvattiin toimitttaa maanantaina satamaamme! Tästä tiedosta kippari ei ollut kovin innostunut, joten hän päätti hypätä samantien taksiin ja ajaa TNT:n terminaaliin lentokentälle ja hakea sen itse. Onnistuihan se lopulta ja nyt meillä on taas toimiva puhelin.

Friday, September 11, 2009

10.9 Lissabon Standby





Olin eilen sopinut Parasailorin toimittajan kanssa, että purje lähetetään Saksaan korjattavaksi. Aamulla veimme sen Carloksen kanssa lentokentän lähellä olevaan DHL:n terminaaliin, jossa luvattiin purjeen olevan huomenna puoleen päivään mennessä perillä. Kävelimme sen jälkeen kaupungin keskustaan, josta otimme bussin nr 28 Oceaniaan. Tällä on mahtava akvaario, johon tutustumiseen meni pitkä aika. Lienee maailman suurimpia ja selvästi hienompi kuin La Corunassa oleva. Ajoimme takaisin samaa tietä ja olimme kotona n 18. Kotiruokaa.
Spica oli lähtenyt jo Oerakseen.

Nettiyhteydet ovat melko heikkoja täällä Lissabonissa. Yleensä pienissäkin satamamissa on ollut jonkunlainen langaton verkko, mutta täällä ei mitään. Lähin internetti on keskustan turisti-infossa. Sielläkään ei voi omaa konetta käyttää joten blogin päivittäminen on tosi hankalaa.
Nyt löysimme keskustasta nettikahvilan, jossa on hyvä yhteys. Oma pieni ongelmamme on, että unohdimme verkkolaitteemme kotiin, joten yhteysaika kestää vain akun keston ajan.

9.9 Lissabon Standby







Ukkoskuuro yllätti heti aamulla mutta se meni aika pian ohi. Saimmehan kannen huuhdeltua makealla vedellä! Maadoitimme varmuuden vuoksi takastaagin jottei Navfaximme vahingottuisi turhaan, eli paksu kaapeli veteen!
Kaupunkipäivä.
Toomaksen ja Maijan palauttaessa auton saimme heiltä kyydin Lissabonin keskustaan.
Päivän päätehtävänä oli sekä kampaamossa että parturissa käynti.
Illalla menimme vanhaan kaupunkiin syömään ja kuuntelemaan Fado-musiikkia. Carloksen suosittelema pieni ravintola, jossa ravintolan oma henkilökunta itse lauloi, aina välillä tarjoillen ja tiskaten. Riitta söi merianturaa ja Mikko grillattuja sardiineja. Todella onnistunut ilta.

8.9 Lissabon Standby




Turistipäivä Portugalissa.
Vuokrasimme s/y Spican kanssa auton jolla ajoimme ensin Sintran historialliseen kaupunkiin. Ihailimme siellä Penan linnaa ja hienoa kansallispalatsia. Kippari oli käynyt täällä työporukan kanssa -98 Lissabonin maailmannäyttelyn aikoihin mutta tämä on paikka jonne tulee mielellään uudelleen. Sintra on mukana mm. Unescon maailmanperintölistalla
Kotimatkalla ajoimme Capo da Rocalle jossa parasailorimme hajosi pari päivää aikaisemmin ja söimme kevyen lounaan ja muistelimme kaiholla kallista purjettamme.
Telemar ilmoitti myös tänään etteivät hekään saa puhelintamme toimimaan joten lupasivat lähettää meille uuden puhelimen. Postituskulut Lissaboniin luonnollisesti meidän piikkiin!

7.9 Lissabon Standby


Lissabonissa toimii 68 v. purjehtija, Carlos, joka kuulemma työkseen huolehtii vierasveneiden kaikista tarpeista. Jos on mitä tahansa ongelmia: moottoreiden, purjeiden, ruokaostosten tai minkä tahansa asian kanssa niin Carlos auttaa.
Carlos saapuikin Cantanaan aamulla hakemaan purjettamme korjattavaksi.
Samalla hän yritti asentaa PC:mme jonkunlaisen Vodafonen mokkulan millä saisimme nettiyhteyden. No, se ei nyt onnistunut, mutta pyykkimme hän otti ja vei pesulaan. Sovimme myös että hän palaa siestan jälkeen 14:30 jolloin lähdemme Parasailorimme kanssa purjemaakarin luokse.
Ajoimme tunnin verran tuhatta ja sataa jonnekin kauas mutta purjemaakari totesivat vain etteivät he ehdi korjata purjetta lähiaikoina ja vauriot olivat ennakoitua pahempia joten he suosittelivat että lähettäisimme purjeen valmistajalle korjattavaksi Saksaan. Eipä siinä sitten muuta, pakkasimme purjeen ja palasimme Lissaboniin.
Kävimme myös rautakaupassa ostamassa pianosaranan ja sen kanssa ajoimme pieneen verstaaseen jossa se kiinnitettiin meidän myrskyluukkuumme jonka Antti ja Fredi oli lahjottanut meille lähtiessämme matkalle. Kyseessä on polykarbonaatista valmistettu kaksiosainen luukkuu istumalaatikkomme sisäänkäyntiin. Varsinainen luukkumme on teakia ja siinä on myös tuuletusritilä Myrskyn sattuessa ritilästä voi Atlantti päästä sisään joten vaihdamme siinä tapauksessa sen tähän muoviseen. Uusi luukkunmme on myös läpinäkyvä joten se antaa kajuuttaamme paljon enemmän valoa. Kiitos vielä Fredille ja Antille!
Samalla matkalla tyhjensimme Lidlin varaston mm vesistä- ja kuplavesistä ja muista elintarvikkeista kun kerran pakettiautolla olimme liikkeellä.

6.9 Peniche - Lissabon 61 nm


Maksettuamme satamamaksun ja autettuamme Torstenin irti laiturista lähdimme liikkeelle kohti Cascaisia. Norjalaisvene jäi satamaan!
Saimme melko pian Parasailorimme ylös ja purjehdimmekin pelkästään sillä aina Capo da Rocan, Manner-Euroopan läntisimmän pisteen, ohitse. Tämä pelätty niemi näkyy yläkuvassa ja jälkeenpäin olemme useammalta taholta kuulleet miten nopeasti tuuli yltyy täällä myrskylukemiin.
Purjehtiessamme 22.8 Finisterren ohi tuli mainittua sen olevan Euroopan läntisimmän kohdan. Tämä on pelkkää espanjalaisten isottelua, se kohta on kyllä täällä Portugalissa!
Sitten alkoi tapahtua kummia eli tuuli yltyi nopeasti kovaksi ja tosi puuskaiseksi, yli 15 m/s ja Cantana löi varmaan uuden vauhtiennätyksen, 11 solmua. Menoa jatkui jonkun aikaa ja koska Parasailorin laskeminen siinä vauhdissa vaikutti melko hankalalta uskoimme että niemen takana on suojaisempaa ja saamme sen sitten paremmin alas. No, näinhän ei käynyt vaan tuuli yltyi entisestään ja oli pakko ottaa purjeen alas ennen kuin se olisi liian myöhäistä emmekä ennää pystyis hallitsemaan Cantanaa. Saimme sen jotenkuten alas mutta samalla se repesi pahasti.
Ajoimme loppumatkan yli 6 solmua ilman purjetta ja suuntasimme ensin Cascaisiin jonka sataman piti olla kaikille tuulille suojattu. Ja kattia kanssa, sinne tuuli suoraan sisään emmekä uskaltaneet edes yrittää ajaa sisään täyteen satamaan.
Virta oli myös nyt laskuveden aikana melkoinen 2-3 solmua vastaan, joten päätimme jatkaa matkaa ja yrittää Oeriaksen satamaan joka oli suojaisempi ja sataman sisääntulo myös sijaitsi suojan puolella. Myötätuuli ja vastavirta sekoittivat meren aika pahasti ja kipparin olleessa yhteydessä VHF:llä satamaan saimme tiedon että tulkaa sisään, autamme kiinnityksissä. Sataman sisääntuloaukon kohdalla virta oli kuitenkin niin voimakas että Cantana kääntyi melkein poikittain kapeassa aukossa emmekä rohjennet jatkaa vaan käänsimme veneen niin kauan kun meillä oli jonkunlaista ohjauskykyä jäljellä ulos ja jatkoimme Lissaboniin.
Ilta alkoi hämärtyä ja kovan vastavirran takia vauhti laski 2:een solmuun.
Pääsimme kuitenkin illalla myöhään Alcantaran satamaan ja löysimme vapaan aisapaikan. Olimme suolaisesta merivedestä nihkeän oloisia ja kävimme heti suihkussa. Nyt oli nälkä ja söimme maittavan Riitan tekemän Lasagnen veneessä ennen nukkumaan menoa.

5.9 Nazare - Peniche 22 nm





Heräsimme jo klo 0630, koska tarkoituksemme oli purjehtia tänään Cascaisiin saakka, jonne matkaa on 65 nm. Pitkä päivä oli siis tulossa ja tavoite taas saapua perille ennen pimeän tuloa.
Kippari kävi aamulla luovuttamassa avaimet ja maksettuaan satamamaksun irrotimme köydet laiturista n kl 8.
Tuuli oli aamulla melko mitätön, joten ajoimme ensin n. 1 h koneella kunnes saimme purjeet nostettua ja koneen vihdoin sammutettua.
Meillä oli hienoa lenssiä kevyessä myötätuulessa ja saimme matkalla myös tervetullutta seuraa delfiiniparvesta. Kymmenisen delfiiniä uiskenteli ja hyppeli vierellämme, välillä sukeltaen veneen alle ja nousten taas toisella puolella pinnalle. Yritimme kuvata niitä, mutta se oli todella hankalaa, ne ovat liian nopeita ja arvaamattomia.
Koska olisimme tällä vauhdilla olleet perillä Cascaisissa vasta myöhään illalla päätimme päivittää suunnitelmamme ja mennä yöksi Penicheen. Torsten oli tullut sinne jo eilen ja lähettänyt meille textarin, jossa kehunut satamaa ja kaupunkia. Ongelmana on Penichessä vain sataman ahtaus. Varsinaista vierasvenesatamaa ei siellä ole vaan vieraat kiinnittäytyvät laiturin kylkeen, jos on tilaa! Eilen satama oli ollut aivan täynnä, mutta nyt olimme niin aikaisin liikkeellä että oletimme että jokunen vene on tehnyt kuten me ja jatkanut matkaa. Lähestyessämme satamaa näimme englantilaisen trimaranin satamaa lähellä olevassa lahdessa, joka nähtyään meidät lähti heti liikkeelle ja yritti ajaa täydellä kaasulla ohitsemme. Kun yritimme kiinnittäytyä Torstenin vieressä olevalle vapaalle paikalle kuulimme heiltä, että paikka on heidän oma ja menkää muualle. Veneessä oli iso merirosvolippu ylhäällä ja sellaisten veneiden kanssa emme halua olla missään tekemisissä!
Kiinnittäydyimme sen jälkeen yhden norjalaisen Baltic 38:n kylkeen, mutta kun veneen kippari saapui paikalle hän toivotti meidät toki tervetulleeksi, mutta kertoi samalla, että he lähtevät yöllä jatkamaan joten voisimmekohan siirtyä muualle. Saimme toisen juuri vapautuneen paikan kylkikiinnityksellä laiturin keskellä.
Kiertelimme kaupungilla ja söimme jätskit.
Penichessä on enemmän alkuperäisyyttä kuin esim. Figueirassa ja Nazaressa, jotka ovat varsinaisia lomakaupunkeja. Mukava pieni kaupunki, jossa kalastus lienee edelleen tärkeimipä elinkeinoja. Mereltä lähestyessä kaupungin kuvaa hallitsee 1600-luvulla rakennettu linnoitus. Tämän sisälle on myöhemmin rakennettu vankila, jossa aikoinaan tallennetiin niitä väärinajattelevia (ylimmäinen kuva).