Tuesday, July 27, 2010

25.7 Linlandet – Laurinlahti, 11 nm









Kotiinpaluu alkoi meitä jo aamulla hermostuttaa.Onko tämä todella nyt ohi ja paluu arkeen alkaa?
Kova itätuuli jatkui tänään ja lähdimme liikkeelle Linlandetista klo 15. Tulimme ns. puutarhaväylää pitkin Espooseen ja saavuttuamme kotoisen Espoonlahden suulle, oli meitä jo LLV:n hallituksen edustajat Antti Roto sekä Juha Posti miehistöineen vastassa Antin moottoriveneellä. Olimme otettuja tästä huomionosoituksesta.
Hidastelimme vauhtia koska olimme sopineet palaavamme kotisatamaamme klo 18:00. Näin myöskin tapahtui, eli 18:00 kiinnitimme Cantanan LLV:n varustelulaituriin, samaan paikkaan mistä lähdimme tasan 13 kk ja 9 vrk sitten.
Sekä lähimmät omaisemme että LLV:n ystäviä oli lukuisasti paikalla toivottamassa meidät tervetulleiksi.
Cantanan oikeassa saalingissa roikkui 20 maan vierasliput merkkinä kaikista maista missä olimme vierailleet.
Koko matkamme pituus oli 12 256 nm eli 23 164 km. Vierailimme 97:ssä eri satamissa ja 20 eri maassa. Aivan mahtava kokemus jota emme tule koskaan unohtamaan!

Riitta kirjoitti seuraavan runon:

Olen nähnyt maata niin monta,
kohdannut uutta ja tuntematonta.
Olen elänyt ilman arkityötä,
seilannut pitkin päivää ja yötä.

Olen kokenut tyynet ja myrskyt,
nähnyt kallioita vasten tyrskyt.
Olen katsonut kauniit auringonlaskut,
oppinut Cantanan kuin omat taskut.

Kun olin tavarat vuodeksi pakannut,
en Oskaria ja Ainoa kaipaamasta lakannut.
Matkalla uusia ystäviä sain,
Maijaa ja Toomasta katseella hain.

Joskus tuntui kuin vetäisi kivirekeä,
mutta pois en antaisi yhtään hetkeä.
Tulen kaipaamaan auringon hehkua hellää,
tuskin kuitenkaan valaan mahtavaa selkää.

Miusta on ihanaa kotiin palata,
kaikkia rakkaita tiukasti halata.
Kuunnella omaa kieltä tuttua,
kertoa ystäville monta juttua.

Saturday, July 24, 2010

24.7 Linlandet Standby



Ilma on muuttunut syksyisen koleaksi mutta lämpenee kuulemma taas huomiseksi, kotiintulopäiväksi.
Siivosimme venettä ja itseämme, eli nautimme nyt Linlandetin saunan upeista löylyistä ja näköaloista.
Seikkailumme viimeinen kokonainen päivä, koska huomenna klo 18 on tarkoitus saapua Laurinlahteen.

23.7 Barösund – Skrubbö/Linlandet, 23 nm

Purjehdimme ”pelätyn” Porkkalan selän yli kevyessä sivutuulessa ja saavuimme Skrubbööseen jo puolilta päivin.
Pääsimme melkein heti uuteen, eteläiseen, saunaan, jonka Olli Nordenswan oli lämmittänyt valmiiksi. Satamassa oli nyt vain 4 muuta venettä.
Yöksi oli luvassa kovaa koillisenpuoleista tuulta, ts. tuuli puhaltaisi suoraan Skrubböön lahteen. Ei meillä siellä mitään hätää olisi mutta päätimme tehdä olotilamme helpoksi ja siirryimme vastapäisen Linlandetin suojan puolelle.

22.7 Matgrufvan – Barösund, 18 nm





Jatkoimme aamulla matkaa kohti itää ja Laurinlahtea.
Saavuimme iltapäivällä Merikarhujen Barösundin satamaan ja saimme saunankin varattua jo klo 16:ksi. Kävelimme myös Barösundin Varubodeniin ostamaan lisää ruokaa ja veimme sinne samalla roskapussimme.
Reijo ja Auli saapuivat illalla s/y Jolly Oceanilla toivottamaan meidät tervetulleiksi kotiin. Todella mukava jälleentapaaminen, viimeksihän olimme nähneet heidät Las Palmasissa ennen Atlantin ylitystämme viime marraskuussa.
Ilta sujui mukavasti grillin ääressä.

21.7 Hanko -Matgrufvan, 16 nm



Tarkoituksemme oli ennen lähtöämme käydä vielä Hangon torilla ostamassa savukalaa. Tori oli kuitenkin tänään suljettu ja vierassataman iltatori avattaisiin vasta klo 16. Emme halunneet jäädä tänne vaan päätimme jatkaa samantien matkaa.
Tankkasimme vielä dieseliä ja ajoimme seuraavaan Merikarhusatamaan, Matgrufvaniin. Paikalla oli jo maapallon kiertänyt Antero Järvinen Vivecan kanssa ja hieman myöhemmin sinne saapui myös Elina ja Ile Liukkonen s/y Melinalla. He kiersivät Atlantin 2005 ja ovat ensi vuonna lähdössä uudella veneellään maapalloa kiertämään. Saunan jälkeen istuimme Melinan tilavassa ruffissa juttelemassa mukavia valtameripurjehduksesta.

Tuesday, July 20, 2010

20.7 Sätuholmen – Hanko, 23 nm

Vietettyämme 2 viikkoa mökkilomaa, jatkoimme kotimatkaamme.
Saavuimme Hangon itäsatamaan klo 15 maissa navakassa SW-tuulessa.
Kaupassa käyntiä jne.
Mikko tapasi vanhoja ystäviään: mm. Mirayan ja Blancan miehistöt.

7.7 – 19.7 Satusaari Standby


Nautimme täysin siemauksin Suomen kesästä.
Vesi on Bromarvissa kirkasta (ja levätöntä !) ja 22 astetta lämmintä.
Saunoimme, uimme ja vietimme ansaittua mökkilomaa Mikolle niin rakkaassa piilopaikassa.
Mikon vanhin poika, Petteri, tuli käymään Lootus-tyttärensä kanssa katsomaan ”merimiespappaansa”. Todella ihanaa jälleennäkemisen riemua!

6.7 Hanko -Sätuholmen, 23 nm

Ajoimme heikkenevässä tuulessa ” Satusaareelle” ja lämmitimme saunan. Ensimmäinen sauna sitten viime syyskuussa Lagosissa Riitta ja Pekka Kauppiloiden luona

Tuesday, July 6, 2010

5.7 Lickershamn – Hanko, 185 nm


Lähdimme liikkeelle jo varhain, noin klo 5, tavoitteena ehtiä huomenna ennen pimeän tuloa Hankoon. Sää oli edelleen aurinkoista ja tuuli oli heikkoa, 0-10 solmua vaihtelevasta suunnasta. Oli hyvä että tankkasimme Kalmarissa, koska jouduimme käyttämään melkoisesti konetta.
Olimme saaneet Englantiin tulomme jälkeen molemmat nukkua öisin ”normaalisti”, mutta tämän viimeisen yön jouduimme vielä valvomaan vuorotellen.
Lickershamnista lähtömme jälkeen meitä on seurannut innokas itikkaparvi, pieniä kärpäsiä ja joitain niitä hieman suurempia raidallisia ötököitä. Huiskimista on riittänyt koko matkan ajan!
Bengtskärin upean majakan ohitimme klo 10 maissa ja iltapäivällä saavuimme Morgonlandetin kohdalle. Saavuimme vihdoin tiistaina klo 16:30 Hangon Itäsatamaan. Meneillään oli markkinat ja ostimme torilta mm. savukalaa.
Oli hauska yllätys huomata, että olimme parkkeeranneet Riitalle tutun Juslinin Päivin perheen veneen viereen.
Mikko löysi James A. Michenerin Karibien-eepoksen I-II, jota hän oli yrittänyt aikaisemminkin hankkia. Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Kirjat lähtivät halvalla, 6 € yhteensä. Onpa sitten eläkepäivillä lukemista!
Hangon Sonera-liikkeessä vaihdettiin myös Mikon kännykän SIM-kortti, joten nyt yhteydet pelaavat taas.
Cantana on nyt palannut Suomeen lähes 13 kuukauden matkan jälkeen. Jatkamme huomenna Bromarfiin mökkeilemään, ja paluu Laurinlahteen 25.7 klo 18, kuten aikaisemminkin olemme suunnitelleet.
Päivitämme blogiamme viimeistään matkamme päätyttyä.

4.7 Byxelkrok – Lickershamn, 57 40 N 18 31E, 50 nm





Upea ja helteinen kesäsää jatkuu.
Tuulta oli tänäänkin heikonlaisesti, 5-10 solmua SW.
Lähdimme liikkeelle noin klo 9 ja saimme upean lenssin Gotlantiin, Lickershamnin pieneen kylään. Cantana purjehti itsestään joten miehistö sai kuluttaa aikansa mm. lukemalla.
Lähestyessämme Gotlantia tunsimme sieraimissamme kauan kaivatun havumetsän tuoksun. Näimme myös pari suurta raukkia, kalkkikivimuodostelmia joiden ympäriltä vesi on huuhdellut pehmeämmän kiviaineksen pois. Näitä esiintyy paljon myös Fårön saarella, Gotlannin pohjoispuolella.
Perille saavuimme noin klo 20:30 ja söimme illallisen veneessä.
Aurinkolasku suoraan mereen sävähdyttää aina!
Lickershamn on pieni viihtyisä kalastuskylä jossa on paitsi noin 20 veneen vierassatama myös suosittu uimaranta ja leirintäalue. Aluetta kiertää luontopolku johon olisimme mielellään tutustuneet, mutta nyt halusimme hyödyntää hyviä purjehdussäitä ja jatkaa matkaa heti aamulla.

Saturday, July 3, 2010

3.7 Kalmar – Byxelkrok, 52 20N 17 00E, 47 nm






Mikko kävi aamulla Watskissa hakemassa puhdistusainetta. Kyljet olivat pysyneet vitivalkoisena lähes koko matkan mutta saavuttuamme Pohjanmerelle, ne alkoivat jo selvästi kellastua. Hollannin kanavilla oli sama vaikutus joten saapuessamme Itämerelle, veneen kyljet olivat jo melko pahan näköisiä. Kellastumisen poistamiseen käytetään laimeata oksaalihappoa, jota saa joko halvalla apteekista tai kalliilla Watskista. Nyt oli Watski lähempänä.
Aurinkoinen ja kaunis sää jatkuu edelleen ja saimme hienon lenssin kevyessä myötätuulessa.
Saavuimme melko täyteen Byxelkrokin vierassatamaan Öölannin pohjoisosassa noin klo 19
Näimme täällä ensimmäistä kertaa ruotsalaisen venekerholipun! Onkohan kyseessä yksityinen viritelmä vai uusi käytäntö?
Kiinnitys tapahtui taas pitkästä aikaa peräpoijuihin! Aisapaikat ovat mieleemme mutta paalupaikkoja emme jääneet kaipaamaan
Tarkoituksemme on jatkaa matka huomenna Gotlantiin ja sieltä suoraan Hankoon, jolloin saavumme Bromarfiin, Mikon Satusaarelle, ehkä keskiviikkona.
Nettiyhteydet voivat olla jatkossa olemattomia, joten blogin päivitykset tulevat olemaan sattumanvaraisia.
Tavoitteemme on edelleen saapua kotisatamaamme, eli Laurinlahden Venekerholle sunnuntaina 25.7 klo 18. Tervetuloa halaamaan!
Mikon kännykkä ei enää toimi mutta Riitan toimii, 040 768 4851

Friday, July 2, 2010

2.7 Utklippan –Kalmar 56 40N 16 22E, 50 nm



Kesähelteet jatkuvat.
Meri oli peilityyni joten ei auttanut muu kuin ajaa koneella.
Matkalla meillä oli hyvin aikaa askarrella kaikenlaista ja huoltaa myös venettä.
Lueskelimme aikamme kuluksi. Mikko aloitti Heiligenhafenissa vaihdossa saamaansa ruotsalaisen Inger Frimanssonin kirjoittamaa dekkaria. Riitta ahnehtii ”Meren Katedraalia”
Fredrik Ekström, jolta Mikko osti Cantanan 21 v sitten, tuli meitä vastaan hieman ennen Kalmaria kirkkaanpunaisella Laurinkosterillaan, s/y Casellalla. Oli mukava nähdä ja vaihtaa lennossa pikakuulumiset.
Kävimme taas ruokakaupassa ja ainakin hintataso tuntuu jo kotoiselta, 2 repullista ja 2 kassillista maksoi yhteensä 1250 SEK, ilman juomia!
Mikon puhelin lakkasi yllättäen kokonaan toimimasta. Laite pyytää asettamaan SIM-kortin mutta siellähän se on ollut koko ajan! Mikolle ei siten voi toistaiseksi soittaa joten yhteyttä saa joko sähköpostilla, mikko@kaila.fi, tai soittamalla Riitan puhelimeen: 040 768 4851.

1.7 Christriansö – Utklippan, 55 57N 15 42E, 46 nm





Aurinkoinen ja lämmin sää jatkuu.
Nostimme purjeet ja saimme upean lenssin Utklippanin majakkasaarelle.
Purjehdimme Hanön lahden yli. Lahtea on myös kutsuttu "Pohjolan Biskajaksi". Tuulet saattavat olla kovia jolloin meri muodostuu todella hankalaksi. Nyt meillä oli tuulta 10–15 solmua SW, eli kannaltamme ihanteellinen purjehdussää.
Olimme perillä noin klo 17. Täällä on nyt paljon saksalaisia, muutama tanskalainen ja loput ruotsalaisia veneitä. Meidän lisäksi ei muita suomalaisia ollut.
Saarta hallinnoi Svenska Kryssarklubben, jolla on täällä pieni kahvila ja myös jonkunlaisia majoitustiloja. Satamamaksu on kohtuullinen 100 SEK jäsenille, jota satamamestari käy iltaisin keräämässä.
Käydessämme täällä viimeksi, päivälleen vuosi sitten, oli satama-allas täynnä levää. Nyt vesi on kirkasta ja puhdasta. Kevään myöhäinen saapuminen lienee siirtänyt myös leväkautta?
Mikko liimasi veneen kylkeen uudet, lain vaatimat rekisteritunnukset. Mikäli tunnukset puuttuvat ja omistaja on itse veneessä, ei pelkällä rikesakolla selviä! Nyt on Cantanassa siten vierekkäin kaksi rekisterinumeroa: Purjehtijaliiton Fin-6505 ja maistraatin U 51261. Yksinkertaisen selvää!
Mikolle tämä taisi olla 10:s vierailu tällä saarella ja Riitallekin jo 3:s