Monday, April 27, 2009

27.4 Valmistautuminen

Päätös lähteä suurelle seikkailulle tehtiin jo syksyllä 2007 onnistuneen Höga Kustenin kierroksen jälkeen.

Kesällä 2008 kiersimme harjoituksen vuoksi Itämeren myötäpäivään jona aikana hankimme kokemusta mm. tutkan ja tuuliperäsimen käytöstä.

Cantana on 1969 Nautorin rakentama ja Sparkman & Stephensin suunnittelema Swan 36 joka siirtyi kipparin omistukseen 20 vuotta sitten. Vene on läpikäynyt mittavia projekteja joilla sen kuntoa on jatkuvasti sekä ylläpidetty että myös sen varustustasoa modernisoitu.

Huolimatta klassisista linjoistaan allamme on siis verrattain nykyaikaisesti varustettu avomerikelpoinen purjevene.

Matka on tarkoitus tehdä kahdestaan eli kipparina Mikko Kaila ja kipparskana Riitta Vento
Vastaavalle matkallehan moni lähtee suuremmalla porukalla ja silloin toki vahtivuorot harvenevat vastaavasti. Toisaalta miehistönkin pitää saada ruokaa ja juomaa mitkä kaikki vievät turhan paljon tilaa ahtaassa veneessä. Meille päätös lähteä kahdestaan oli helppo tehdä.

Olemme ilmoittautuneet ARC 2009:en eli n. 215:n veneen yhteispurjehdukselle Atlantin yli Las Palmasista St Luciaan. Lähtö 22.11.2009 ja matkan kesto arviolta 3-4 viikkoa

Tarkoitus on viettää talvi Karibialla ja toukokuussa palata Bermudan ja Azorien kautta takaisin Eurooppaan ja kotiin.

Atlantin projektia silmälläpitäen olemme parantaneet veneen varustusta tulevia olosuhteita vastaavalle tasolle.

Hankintalistaan 2008–2009 kuuluivat mm seuraavat laitteet:

Pelastuslautta Plastimo ISO 9650-2
Hydrovane tuuliperäsin
Ankkurivinssi, käsikäyttöinen
Ankkuriketjua 50 m
LED-kulkuvalot maston huippuun
Tutka Furuno 1623
Iso akku 108 Ah
Maston läpikäynti ja kaapelien sekä plokien vaihto
Vieraslippuja lähes kaikkiin kohdalle tuleviin maihin.
Suihkusäkki
Uusi rullagenua ja isoon 3s reivi Northilta
Uudet vesihanat ja tiskiallas pentteriin
Joustavat turvaköydet
Letkukela litteällä vesiletkulla
Kajuutan polttimoiden vaihto ledeihin
Nautical Almanac 2009
Käsi-VHF
Furunon Navfax 30
Loki-kaiku yhdistelmä Raymarine
Uusi plotteri ja megawidekortit koko matkalle
Merikortit koko matkalle
Pilot-kirjat koko matkalle
AIS
Autopilottiin uusi moottori
Parasailor myötätuulipurje
MOB pelastusrengas
Suomen Lippuja 2 kpl LLV:n pursiseuralippujen lisäksi
Invertteri kameran akun lataamiseen
Pelastusliiveihin sprayhoodit ja vilkkuvalot sekä jalkaremmit
Skylight-tuulenvangitsin
Danbouy itselaukaiseva hätäpoiju
Aqua Signal hakuvalo
EPIRB GPS:llä
Tehokas Mastervolt maasähkölaturi
Uudet laskuvarjoraketit ja soihdut ARC:n vaatimusten mukaisesti
Yanmariihin tehokkaampi 70 W:n laturi
Potkuriakseliin köysisilppuri

Lista ei lopu tähän vaan tässäkin pätee se vanha sääntö että purjehtiminen on jatkuvaa veneen kunnostamista ja varustamista!


Yhteydenpitovälineeksi tulemme hankkimaan Iridium-satelliittipuhelimen.

Olemme valmentautuneet itsekin suorittamalla mm. EA1 kurssin ja tutkakurssin ja osallistuneet muihinkin seikkailuumme liittyviin enemmän tai vähemmän hyödyllisiin kursseihin ja muihin tilaisuuksiin.

Aika olemme varanneet matkaan n. vuoden ja kipparin kannalta se onnistui helposti kun eläkeikä tuli saavutettua sopivasti. Kipparska Riitta sai vuoden vuorotteluvapaata.

Emmehän ole ensimmäisiä suomalaisia Atlantin ylittäjiä ja onneksi edeltäjämme ovat ahkerasti pitäneet blogejaan joista olemme ammentaneet arvokasta tietoa eri reiteistä ja satamista sekä Euroopassa että siellä kaukana.
Jopa kipparin Lasse-eno purjehti 40-luvun lopulla partioporukalla Helsingistä Venezuelaan. Se oli melkoinen saavutus siihen aikaan.

Tottapuhuen niin tässä vaiheessa matkan ensimmäinen osuus Espoosta Las Palmasiin jännittää vähintään yhtä paljon kuin itse Atlantin ylitys. Onhan vastassamme paljon uusia maita, vuorovesiä, merivirtoja ja vilkasta laivaliikennettä varsinkin Englannin kanaalissa. Matka Espoosta Las Palmasiin on suunnilleen yhtä pitkä (n. 3000 nm) kuin Las Palmasista St Luciaaan.
Kippari ei 35-vuotisen purjehtijauransa aikana ei ole aikaisemmin ehtinyt Itämeren ulkopuolelle kun on ollut se tietty riippuvuus vuosilomasäännöistä.

Matkaa on hauska suunnitella ja PC:llä tehdä mitä hienoimpia reittejä.
Tarkoituksemme on purjehtia melko nopeasti Itämeren halki Saksaan ja sieltä Kielin kanavan kautta Pohjanmerelle. Seuraamme Saksan ja Hollannin rannikkoa Ranskaan josta purjehdimme ensimmäisen valtameri-osuuden Biskajan yli Espanjaan. Sieltä Portugalin ja Madeiran kautta Kanariansaarille hyvissä ajoissa ennen ARC 2009:n starttia 22.11.2009.
Käytäntö sitten näyttä mikä se lopullinen reitti on.

Tilastollisesti kannattaisi saapua Pohjanmerelle melko aikaisin eli jo heinäkuun alkupuolella jolloin tuulet ovat kevyempiä ja ehkä myös myötäisempiä?

Biskaja pitäisi ylittää elokuun puoleen väliin mennessä ja Madeiralle purjehtimista ei pitäisi lykätä liian myöhään syksyä. ARC:iin lähtijöille on jopa käynyt niin että jotkut ovat lykänneet Las Palmasiin tuloaan liian myöhäiseksi sillä seurauksella että ovat joutuneet odottelemaan liian kauan sopivia tuulia ja heidän vihdoin saavuttua Las Palmasiin muut veneet olivat jo kaukana Atlantilla.


Tiedämme varsin hyvin ettei pitkäaikaisiin tilastoihin kannata luottaa liian paljon mutta parempaa tietoa ei tässä vaiheessa ole joten pyrimme starttaamaan ennen Juhannusta Espoosta